"Kun minun nyt näkyy täytyvän, niinkuin muinoin kuningas Taavetin, 'mennä kaiken maailman tietä', ai'on vielä ennen kuolemaani antaa sinulle muutamia neuvoja".
"Antakaa vaan, hyvä isä".
"Ja tehdä muutamia määräyksiä jälkeeni jäävästä omaisuudesta kirjallisesti".
"Tehkää vaan, rakas isä",
Eenokki, joka tähän asti oli seisonut edempänä ikkunan vieressä sormillansa soitellen pölyisiä ruutuja, astui nyt esiin.
"Kaikki kirjalliset määräykset, isä rakas, ovat Jeremiaan ja minun välillä tarpeettomat", — lausui hän. "Sellaisista saisivat vaan kylällä juoruamisen aihetta. Tehkää määräyksenne tässä meidän kuullen, niin me lupaamme niitä rehellisesti noudattaa ja sillä hyvä. Olemmehan me veljeksiä, vai mitä Jeremias?"
Ja Eenokki laski kätensä Jeremiaan olkapäälle, hymyili rehellisesti ja katsoi häntä silmiin.
"Mutta jos toinen, kumpi tahansa teistä, jälkeenpäin hyvinkin ei tahtoisi muistaa nykyisiä puheita?" — kysyi sairas.
"Kyllä me muistamme", — ehätti Eenokki vastaamaan. "Ja jos tahdotte, niin teemme tässä teidän kuolinvuoteenne edessä kalliin valan siitä, että päätöksenne tulevat noudatetuiksi".
"Mitäs Jeremias siihen sanoo?"