Ja Jeremias alkoi jo vilkastua. Hän luuli emäntäänsä todellakin nyt jonkun "hyvän sanoman saattajaksi".
"Ei se niin suuria asioita koske", Liisa, yhä kierrellen. "Se kuuluu vaan hiukan näihin jokapäiväisen leivän asioihin".
"Mitä? — Onko kukaan luvannut jyviä tahi jauhoja?"
"Se asia ei koske toukojauhoja, eipä tavallisia ruisjauhojakaan, vaan siihen kuuluu lestyjauhot", — virkkoi emäntä painavasti ja — hymyili.
"Vai lestyjauhoja!… No Herra sitäkin armollista ihmistä siunatkoon, kun hän arvasi meidän suurimman puutteemme. — Mutta olisihan meille välttäneet tavalliset ruisjauhotkin?"
"Eikös meillä enää ennestään ole tavallisiakaan ruisjauhoja?" — kysyi emäntä-Liisa vuorostaan.
"Ei kourallistakaan, etkös sitä tiedä?"
"Entäs toukojauhoja?"
"Niitä vielä vähemmän".
"Mutta lieneehän noita rukiita edes muudan tynnyri purnun pohjalla?"