Äkkiä kuului ankara ulvonta aivan läheltä matkustajia. Susilauma, suurempi tai pienempi, oli siis kulkijain jälillä, ja matkamiesten peurat siksi väsyneet, että jätättämisestä ei voinut olla puhettakaan.
"Voi Herra Jumala! Jokohan susilauma tapaa meidät?" — huudahti pastori hätäisenä.
"Kenties tapaakin", — vastasi Aslak, — "vaan ei meillä sentään mitään hätää ole".
"Miksikä ei? — Mitä me voimme useammalle kymmenelle sudelle?"
"Ensinnäkin luulen minä, että tuo susilauma ei ole suuri; siinä tuskin on kymmentäkään suorahäntää. Ja toiseksi: onhan pastorilla kuusilatinkinen revolveri ja — Jumala".
"Hm, vai vielä Jumala!" — murahti pastori itseksensä. "Minä puolestani en laisinkaan usko, että Jumala tulisi susia hännästä pitelemään, estääksensä heitä meidän päällemme ryntäämästä".
Oli hyvä, ett'ei tuo edellä ajava lappalainen kuullut pappinsa näin puhuvan. Hänen harras luottamuksensa Jumalaan olisi ehkä ruvennut horjumaan, jos hän nämä sanat olisi kuullut Hänen erityisen palvelijainsa huulilta.
Mutta turha oli ollutkin pastorin pelko. Sudet eivät rohjenneet tulla näkösällekään, lieneekö siihen sitte ollut syynä Aslak'in vakava luottamus "pastorin" Jumalaan, vai muu sattumus, Mutta varmaa lienee kuitenkin ollut, ett'ei Jumala niitä hännästä kiinni pidellyt…
Ja kohta sen jälkeen pääsivät matkustajat terveinä ja iloisina lämpöiseen pappilaan, jossa varsinkin pastoria hellästi ja sydämmellisesti vastaan otettiin.
* * * * *