"Vielä sitä kysyt, mokoma hapsinkakkiainen!" — ärähti Jeremias tuimasti. "Ikäänkuin et sitä jo tietäisi, kun olet yhtenä noiden rikkaiden rosvojen kanssa päättänyt saattaa minut, oman miehesi, häpiän ja pilkan alaiseksi. — No sinustahan minulle heitti oikean onnen valvojan!"
Emäntä-Liisa hämmästyi korviaan myöten tällaisesta puheesta. Mutta hän arvasi nyt kuitenkin asiat ja päätti sen mukaan käyttäytyä. Hän näki Jeremiaalla olevan nyt kylliksi kuormaa kannettavana, eikä aikonut sitä lisätä, vaan oikean kristillisen vaimon tavalla olla miehellensä lohduttajana murheen ja vastoinkäymisen ajalla. Hän laski kätensä Jeremiaan olkapäälle ja kuiskasi lempeästi:
"Rakas Jeremias! Ethän toki minusta niin pahaa luulle kuin sanot?"
"Mitäpä minä tässä muutakaan enää osaan luulla, kun koko maailma näkyy yhtyneen minua sortamaan", — vastasi Jeremias yhä äreänä ja nykäsi olkapäitänsä, vaan ei kuitenkaan sysännyt vaimoa pois luotaan.
"Ei, hyvä Jeremias, nämä vastoinkäymiset ole minun eikä muiden ihmisten tekemiä. Ne ovat Herran neuvoja meidän kuritukseksemme, vaan meidän pitää kärsivällisesti ottaa vastaan niin pahat kuin hyvätkin päivät."
Ja emännän silmissä kiilsivät kirkkaat kyyneleet näitä sanoja lausuessaan.
"Vai Herran neuvoja! — Minä en ymmärrä laisinkaan, mitä hyötyä Hänelle taikka meille voisi olla tällaisesta 'kurituksesta', joka on saattaa ihmisen pois järjeltä."
"Herran tiet ovat tutkimattomat ja se, mikä välistä näyttää ainoastaan pahalta ja vahingolliselta, voipi kuitenkin jälkeen päin kääntyä meille hyväksi ja siunaukseksi. Luota, rakas Jeremias, Jumalaan vaikka kuinka kävisi tässä maailmassa ja rukoile Häneltä voimaa vastoinkäymisiä voittamaan. Silloin et koskaan epätoivoon joudu".
Nämä sanat näyttivät Jeremiasta rauhoittavan. Hän lopetti syöntinsä levollisemmalla mielellä, riisui vaatteensa ja heittäysi tilalle. Siinä käänteli ja väänteli hän vielä jonkun aikaa itseänsä, ähki ja puhki mitään virkkamatta, kunnes vihdoin uni vapahti hänet hetkeksi "elämän taisteluita" muistamasta.
Seuraavana päivänä myytiin pakkohuutokaupalla kaikki Jeremias Jormanaisen irtain omaisuus ryöstössä olleiden tuomioiden suoritukseksi. Ei jäänyt muuta kuin pitovaatteet ja läkkityökalut myymättä, jotka viimemainitut ainoastaan erään armeliaan velkojan suostumuksella Jeremiaalle jätettiin. Ihmisiä oli huutokauppa-tilaisuuteen kokoutunut paljon ja muutamat vähämielisimmät niistä tuon tuostakin viskasivat komppisanoja ja pilkkapuheita Jeremiaalle tämän muka liiasta ylvästelemisestä velkojiansa kohtaan. Mutta niistä ei Jeremias nyt näkynyt vähääkään välittävän. Hän oli nyt ihan kuin toinen mies edelliseen päivään nähden. Levollisen, melkeinpä iloisen näköisenä kantoi hän tavaroitansa nimismiehen myytäväksi, ja laskipa toisinaan jonkun viattoman leikkipuheenkin huutajia huvittaaksensa.