Pastori Eenokki Jöransson'in hartaimmat toiveet ovat toteutuneet. Hän on elämänsä päämäärän saavuttanut. Hän istuu nyt kotipitäjäänsä kirkkoherrana ja odottelee vaan rovastin titteliä.
Mutta vielä viettää Jeremias Jormanainen joukkoinensa kurjaa elämäänsä isänsä perinnöllä. Vielä on se talo, jossa hän on syntynyt, hänen nimissänsä. Vielä kutsutaan häntä, vaikkapa välistä pilkan vuoksi, Jormanalan isännäksi.
Vielä siis on Eenokki-pastorilla yksi tehtävä ennenkuin rupeaa "viisaan lepoa" nauttimaan. Kun hän sen on suorittanut, saattaa hän ottaa apulaisen, "pistää sorkkansa seinälle" ja — olla rovasti.
Pastori Eenokki Jöransson on huono lakimies. Mutta se on hänelle pikemmin kunniaksi kuin häpeäksi. Sillä hänen velvollisuutenansa on evankeliumin saarnaaminen ja levittäminen.
Sentähden käskee hän pehtoorinsa valjastuttaa vasta ostetun liinakko-oriin pienten avovaunujen eteen ja ajaa "visiitille" naapurinsa, kihlakunnan tuomarin, luo. He eivät ole vielä tähän asti paljoa kanssakäymistä pitäneet, vaan ovat kuitenkin joskus kohdanneet toisensa.
Tuomari tulee jo rappusille vierastansa vastaan ottamaan.
"Terve tuloa, terve tuloa! Onpa erittäin hauskaa että naapuri vielä muistaa käydä minuakin tervehtimässä".
"Hyvää iltaa, hyvää iltaa!" — vastasi pastori korkeata hattuansa kohteliaasti kohotellen. "Kyllähän sitä minä olen käynyt ja käyn vastakin, mutta eipä minulla ole ollut kunniaa juuri usein herrassöörinkiä kotonani nähdä. Odottelin tänäänkin koko päivän, vaan kun ei vieraita näkynyt, päätin pistäytyä katsomassa miten täällä voidaan".
"Kiitoksia tulostanne! Olenhan sitä minäkin käynyt ja aikomukseni on näinäkin päivinä ollut monta kertaa lähteä pappilaan, vaan… nuo kirotut kiireelliset virkatoimet! Niistä me tuomaripoloiset olemme pääsemättömissä. Ei ole väliin yön lepoa, saati sitte päivän rauhaa. Juoksee talonpoikia toinen toisensa perästä, mikä haastoa hakemassa, mikä pöytäkirjoja pyytämässä… Ja entäs sitte nuo sihteeriroistot!… Ne velikullat eivät viitsisi mitään tehdä, vaan juoda jollottaisivat päivät ja yöt myötäänsä, jos ei olisi joka askeleella seljän takana keppi kourassa", puheli tuomari vieraalta päällysnuttua ottaessaan ja häntä sisään saattaessaan.
Kun siinä sitte oli sikarit sytytetty, totivesi tuotu, lasit valmiiksi laitetut ja niitä näitä pikkuisen pakistu, ryhtyi pastori vihdoin siihen asiaan, jota varten oikeastaan oli tullut.