"Niin tosiaankin! Juohtuupa tässä mieleeni eräs asia, jonka sinä veli, lakimies kun olet, ymmärrät parhaiten toimittaa", — virkkoi pastori puheen käänteessä. Tuomari ja kirkkoherra olivat ikään juoneet veljenmaljat.
"Jos minun vähä kokemukseni voisi olla veljelle hyödyksi, niin on se alttiina käytettäväksesi" — vastasi tuomari. "Tahdon kuitenkin edeltäpäin ilmoittaa, ett'en saata ilmaista mielipidettäni niistä laki-asioista, jotka mahdollisesti voisivat tulla minun tuomittavikseni".
"Ei se asia, josta minä ai'oin puhua, tule koskaan sinun ratkaistavaksesi", — selitti pastori, — "sillä saaneehan selvällä velkakirjalla tuomion Kuvernöörin kautta, vai miten luulet?"
"Tietysti; ell'ei vastaajan puolelta väitetä velkaa vääräksi".
"Se ei voi tulla tässä asiassa kysymykseenkään. Mutta minä huono lakimies kun olen, en tottaperään kykene itse niinkään selvää asiaa ajamaan, vaan pyytäisin että veli ottaisi koko asian huostaansa. Vaivasi ja kulungit olen minä rehellisesti palkitseva".
"Kenenkä velka ja millainen asia se on?"
"Se on evään talollisen Jeremias Jormanaisen velkakirja, joka pitäisi saada rahoiksi, vaan kun miesparka ei taida muutoin saada velkaansa suoritetuksi, täytynee myyttää hänen tilansa".
Tuomari säpsähti ehdottomasti, sillä hänkin oli jo kuullut puhuttavan tästä kummallisesta velasta. Hän hillitsi kuitenkin itseänsä ja kysyi tyynesti:
"Mutta eikös Jeremias Jormanainen ole arvoisan veljen veli?"
Nyt oli pastorin vuoro hämmästyä. Hän ei luullut tuomarin tuota tietävän.