Siinä sitte vielä kotvasen, iltaa istuttiin totilasin ääressä ja pastori selitteli kantaansa tässä velanperimysasiassa.

Ollaksensa oikea kansallismielinen pappi — ja siitä Suomen pappien yleisestä hyveestä ei Eenokki-pastori tahtonut tehdä poikkeusta — katsoi hän velvollisuudekseen edistää maansa ja kansansa yleistä parasta muillakin luvallisilla aloilla kuin ainoastaan niillä, jotka hänen varsinaiseen hengelliseen virkatoimeensa kuuluivat. Koska siis jokaisen rehellisen kansalaisen, yksin papinkin, selvä velvollisuus oli kykynsä ja tilaisuutensa mukaan "edesauttaa" maamme pää-elinkeinon, maanviljelyksen, vaurastumista, seurasi siitä epäsuorana johtopäätöksenä, että myöskin jokaisen kansalaisen velvollisuus oli voimainsa takaa estää tämän tärkeän elinkeinon rappiolle joutumista. Nyt olivat kuitenkin maanviljelysasiat Jormanalassa, niinkuin hän oli nähnyt kokonaan rappiolle menneet, ja peljättävä oli, että tila, vaikkapa pohjaltaan parhaita maita, voisi piankin käydä kerrassaan mahdottomaksi parhaallakaan viljelyksellä parantaa. Ja sentähden, juuri senkintähden, oli Eenokki-pastorin velvollisuus ottaa veljensä tila itsellensä ja estää siten jommoinenkin yleis-isänmaallinen eli kansallinen tappio.

Mutta kuta enemmän pastori puhui uudelle veljellensä asiansa oikeudesta, sitä äänettömämmäksi kävi tämä, kunnes vihdoin pastori näki parhaaksi tehdä lähtöä.

"No aikooko arvoisa veli ottaa tämän velan perimyksen huostaansa?" kysyi hän.

"En voi", — vastasi tuomari lyhyesti.

"Miksikä et?"

"Tuota… niin! Minulla on omat syyni, vaan saattaahan herra pastori itse ajaa noin selvän ja oikean asian." Tuomari pani eri painon sanalle "oikean".

"'Herra pastori!' Minä luulen, että tulimme äsken lähemmiksi tutuiksi", — huomautti hengen mies.

"Ai todellakin! — Pyydän anteeksi erehdykseni, mutta… minulla on niin huono muisti", — sanoi tuomari, vaan arveli mielessään, että tuo veljeyden teko saisi pysyä ijäti unohduksissa.

"Koska arvoisan veljen ei käy laatuun asiaan ryhtyminen, niin täytyy minun muuta neuvoa pitää", — sanoi pastori nähtävästi loukkautuneena ja nousi ylös.