"Kyllä se voipi olla parasta."
"Hyvästi siis!"
"Hyvästi, hyvästi!"
Ja vasta veljeksi tulleet lain ja evankeliumin julistajat erosivat toisistansa paljoa epäkohteliaammasti kuin äsken olivat yhtyneet. Ei tuomari auttanut päällyspalttoakaan vieraansa hartioille. Eivätkä kutsuneet toisiaan käymäänkään.
XV.
Nolosti oli käynyt Eenokki-pastorille tuomarin luona. Ja häntä harmitti etenkin se seikka, että oli tullut tuolle lainoppineelle "lurjukselle" puhuneeksi liian paljon.
Mutta Eenokki-pastori ei ollut niitä miehiä, joiden oli tapana luopua mielipiteistään tai purkaa kerran tehtyjä päätöksiänsä. Hän oli oman kannan mies.
Eräänä synkeänä syyspäivänä, vuosi sen jälkeen kuin Eenokki-pastori oli kotipitäjäänsä kirkkoherraksi tullut, lähetti hän hakemaan veljeänsä pappilaan. Hänellä oli tärkeä asia veljensä kanssa suoritettava, sillä veljen velka alkoi käydä vanhaksi.
Jeremias Jormanainen tuli emäntinensä, sillä emäntä-Liisa oli pyrkinyt mukaan. Hän ei ollut pappilassa käynyt sitte lankonsa Lapista tultua.
Pastori otti heidät vastaan virkahuoneessaan. Hän käski vieraat istumaan ja tarjosi Jeremias Bruna primansa.