Ja siinä luettiin silloin, isä edellä pojat jälestä, seuraava vala, joka kuitenkin sairaan heikkouden tähden tuon tuostakin keskeytyi:
"Me Jeremias ja Eenokki Jormanaiset lu… lupaamme ja van… vannomme tässä is… isämme kuo… kuolinvuoteen ääressä, että tämä talo on… on jääpä Jere… Jeremiaalle koko… nansa, sitte kun hän… hän on minut Ee… Eenokin yli… yliop… ylioppilaaksi asti kou… kouluuttanut, eikä Eeno… Eenokilla ole sit sitte siihen mi… mitään os… osaa, niin… totta… Jum… Jumala meitä aut… autta… koon ruu… ruumiin ja sielun puo… puolesta… amen!"
Viimeiset sanat oli sairas lausunut ainoastaan kuiskuttamalla ja kun valan loppuun päästiin, ummisti hän silmänsä eikä niitä enää avannut. Rinnalle yhteen puristetut kädet aukesivat itsestänsä ja muutamia kertoja raskaasti huoahdettuansa, oli vanhemman Jeremias Jormanaisen sielu eronnut ruumiista ja lähtenyt matkustamaan sinne, josta ei takaisin pääse…
* * * * *
Ja sitte pidettiin ukko Jormanaisen hautajaiset.
Maantavan mukaan tulivat vieraat hautajaistaloon jo hautaustoimituksen edellisenä iltana "yön istujaisiin". Heitä kestitettiin kahvilla ja ruo'alla parhaan mukaan eikä kuokkavieraitakaan tyhjin suin laskettu pois. Uunipaistia ja ryynivelliä, verestä kaalia ja ryynimakkaraa riitti kerjäläisillekin kylliksi. Eikä ne muuten ukko Jormanaisen hautajaiset olisi olleetkaan… Ja ahkerasti kuljeskeli nuori isäntä, Jeremias, isävainajansa iso taskumatti povella ja vanha hopeapikari kourassa, miesvieraiden keskellä, Tuon tuostakin veti hän matin näkyviin, laski siitä pikarin kukkuralleen ja ojensi sen asianomaiselle lausuen: "Kipsooppas pois!" Ja "kipsattiinhan" siinä, kuinkas muuten! Sen todistivat selvästi sekä nuo jo ennen syöntiänsä sinne tänne nurkkiin nukkua kumpsahdelleet naapuri-isännät, kuin myöskin, vaikka vähemmässä määrässä, heidän vielä ruokapöydissä istuvat vellirintaiset ja rasvanaamaiset kumppalinsa. Ja mitenkäs se muuten olisi käynyt laatuunkaan. Eihän ne ilman olisi ukko Jormanaisen hautajaiset olleetkaan…
Seuraavana aamuna anivarhaisen aamiaisen syötyä lähdettiin ruumista kirkolle kuljettamaan. Ja tulipa sitä saattoväkeäkin koko joukko. Mitä lienee pariinkymmeneen hevoiseen ollut. Kirkolla sitte vainajan ruumiilliset jäännökset "koulun" ja kahden papin kanssa erikoishautaan laskettiin. Sillä eihän miten sopinut ukko Jormanaista yhteishautaan panna, eihän toki… Pitipä rovasti vielä korean ruumissaarnankin. Sitä kuunnellessa tipahteli vaimoväeltä tuon tuostakin katkeria vesipisaroita valkoisille neliskolkkaisiksi taitetuille nenäliinoille, miltä silmistä miltä — nenästä. Ja oikeinhan se olikin. Tokkopas niitä muuten olisi ukko Jormanaisen hautajaisiksi tiennytkään…
Mutta näissä hengellisissä toimissa oli päivä jo puolitiehen kulunut ja itsekunkin ajatukset alkoivat kääntyä yhä enemmän ja enemmän maallisiin asioihin. Naisten hiukan kostuneet nenäliinat pistettiin siis avariin hameen taskuihin, miesten hatut painettiin lujasti päihin ja sitte ajettiin täyttä karkua lähinnä hautausmaata olevaan suntion taloon. Siellä sitte vielä kerran yhdessä pappien ja lukkarin kanssa vainajan muistoksi ryypättiin ja syötiin läski- ja matikkakukkoja. Ruokailun asianmukaiseksi päätökseksi piti seurakunnan kappalainen tässä tilaisuudessa pitkän… pitkän ja ylevän puheen "edesmenneen ristiveljemme" kerrassaan verrattomista ansioista, jonka puheen kestäessä tietysti jokainen läsnä-olija oli velvollinen vuodattamaan kaikkein katkerimpia kaipauksen kyyneleitä. Ja kun sitte vihoviimeiseksi ukko Jormanais'-vainaan oma poika, nuori Eenokkimaisteri, oikein sulavilla sanoilla kiitteli ei ainoastaan kirkkoherroja ja muita virkamiehiä, vaan vielä lopulta yhteisesti kaikkia muitakin vieraita, siitä muka suuresta kunniasta, jota nämä hautajaisiin tulollaan olivat hänen isävainajalleen osoittaneet, niin ihme olisi ollut, jos ei jokainen olisi ymmärtänyt, että nyt ne pidettiin ne ukko Jormanais'-vainaan hautajaiset…
II.
Isänsä kuoltua vietti Eenokki kesälupaa Jormanalassa niinkuin nuoret herrat ainakin. Hän metsästi ja kalasti, ui ja ratsasti niinkuin pappilankin nuoret herrat tekivät, sanoen näillä urheiluilla hankkivansa "voimia" syksyllä alkavaan raskaasen lukutyöhönsä. Tavallisista maatöistä hän ei huolinut vähääkään, sillä eihän sen, joka herraksi oli luotu, miten muka sopinut niihin alentautua. Talouden töitä teki ja johti Jeremias yksinään.