"Syljeksi mitä syljeksit, häväise niinkuin haluat minua, mutta tosi se on sittekin ja tulee totena pysymäänkin, että ilman sinun hävytöntä ahneuttasi ja kavaluuttasi olisin minä nyt kunniallinen mies, perheelläni olisi kyllä leipää ja maani sekä talouteni vähintäin tyydyttävässä kunnossa. — Vai uskallatko kieltää, ett'et sinä petollisilla lupauksillasi vietellyt minua maksamaan sinun ylioppilasvelkojasi, joita minä en olisi ollut velvollinen muuta kuin takaamaan?… Voitko omantuntosi päälle vakuuttaa, ett'et sinä ilmeisellä vääryydellä kiskonut minulta yksin tärkeimmät elämäni tarpeetkin täällä rovasti vainaan apulaisena ollessasi?… Ja rohkenetko vieläkin tässä minun, perikadon partaalla olevan 'rentun', silmäin edessä väittää, ett'et sinä valapattoisuudellasi pakoittanut minua antamaan tuota onnetointa paperia, jonka sisältöä nyt kuulut aikovaa minulta periä?… Mutta niin totta kuin Jumala taivaassa elää, tulevat vielä kerran kaikki nämä vääryydet, kaikki se onnettomuus ja kurjuus, jota minä joukkoineni sinun tähtesi olen saanut kärsiä, sinun vastattavaksesi — yksin minun onnetoin juoppoutenikin".
"Herra siunatkoon sinua Jeremias! Mikä sinun nyt, juuri nyt, pani noin… hm… noin järkevästi puhumaan?" — sanoi emäntä-Liisa hätäisesti asetellen innostunutta miestänsä.
"Mikä minun pani!… Saanhan kerrankin sanoa totuuden konnalle… koiralle… itse pelsepupille!" — ärjyi Jeremias ja tömisteli likaisia jalkojansa pappilan puhtailla matoilla. —
Tällainen vieraan, vaikkapa veljenkin, käytös olisi epäilemättä saanut tavallisen ihmisen vimmastumaan. Mutta Eenokki-pastori oli älykäs mies. Hän hillitsi luontonsa eikä suuttunut koskaan, kun vaan toinen ehti ennen suuttumaan. Sen oli hän kokemuksesta nähnyt erittäin hyödylliseksi. — Hän siis vaan hymyili armollisesti Jeremiaan räiskäessä ja antoi tämän vapaasti purkaa sydäntänsä. Vihdoin, kun onnetoin mies oli täysin tyyntynyt, lausui hän levollisesti:
"Niin, aiotteko maksaa velkanne?"
"Voi armollinen herra rovasti! Millä me sen maksamme, kun käsi on tyhjä ja toisessa ei ole mitään", — vaikeroi emäntä-Liisa.
"Siinä tapauksessa täytyy minun myyttää tilanne", — vastasi hengellinen herra kylmästi:
"Veli myyttää minulta isän perinnön!" — lausui Jeremias harvaan ikäänkuin itseksensä.
Mutta emäntä-Liisa lankesi polvillensa lankonsa eteen, ojensi kätensä häneen päin ja kyyneleet valuivat virtana hänen kuihtuneita poskiansa pitkin, kun hän lausui:
"Ah herra rovasti! Olkaa kärsiväinen meidän kanssamme ja — me koetamme maksaa teille".