"Hoviinko me menemme? — Mihinkä hoviin?" — kysyi uteliaampi lapsista.
"Sedän hoviin, lapseni, sedän hoviin".
"Ai ai! Me pääsemme sedän hoviin, sedän hoviin! — Onhan se setä hyvä?"
"On, hyvä on setä", — vastasi vetäjä, vaan hänen rinnastaan puhkesi raskas huokaus.
Lapset taukosivat itkemästä.
Vielä kotvasen ponnisteltuansa sai vaimo raskaan kuormansa vedetyksi Jormanalan hovin kyökin rappujen eteen. Hän purki repalaiset lapsensa kelkasta, otti niistä toisen syliinsä toisen selkäänsä ja kompuroi rikkaan talon kyökkiin.
Lempeä ruustinna otti kerjäläiset ystävällisesti vastaan. Hän käski heitä istumaan ja lämmittelemään sekä kiirehti toimittamaan väriseville lapsille lämmintä maitoa.
"Mistäs nämä vieraat ovat?" — kysyi sitte ruustinna ystävällisesti.
"Emmehän me hyvin kaukaa ole", — vastasi kerjäläisvaimo tukeuttaen liikutuksensa.
"Olette siis tästä pitäjäästä. — Voi voi kuinka nuo lapset värisevät! Tule tänne, pienoiseni, hellan eteen lämmittelemään", — kutsui hyväsydäminen ruustinna.