Ja vanhempi lapsista meni ujostellen lämmittelemään. Mutta ruustinnan ystävällisyydestä ja lämpimän suloisesta vaikutuksesta rohkaistuneena alkoi hän katsella ympäri huonetta ja puhella.
"Tämmöinenkös se on se sedän hovi?" — kysyi hän yht'äkkiä viattomasti katsellen hymyilevän ruustinnan silmiin.
"Sedän hovi!" — kertoi ruustinna hämmästyen.
"Niin, äiti sanoi äsken tuolla maantiellä, että me menemme sedän hoviin ja että setä on hyvä", — pilpatti pikku kerjäläinen.
Ruustinna punastui ja jäi ääneti seisomaan pienen kerjäläisen eteen. Sillä ehk'ei hän tarkemmin tiennytkään rovastin ja Jeremias Jormanaisen välisiä asioita, tiesi hän kuitenkin sen, että tämä hovi oli ennen, ollut rovastin veljen talona ja että tämä veli joukkoinensa nyt oli suuressa köyhyydessä. Sitä paitsi oli ruustinna joskus kuullut huhuna kerrottavan, että hänen miehensä oli muka vääryydellä ottanut tämän talon veljeltään; vaan kun rovasti ja muutamat muut ruustinnan tuttavat olivat vakuuttaneet Jeremias Jormanaisen juomisella taloutensa hävittäneen, tyytyi ruustinna siihen eikä sen enempää asiaa perustellut. Jeremias Jormanainen taas ei koskaan rovastin uudessa hovissa käynyt, eikä ruustinna muutakaan joukkoaan ollut sitte Lapista muuttonsa nähnyt. Ei siis ihme ollut, jos hän, kälynsä ja tämän lapset tuollaisessa tilassa tavattuansa, hämmästyi ja häpesi sekä omasta että etenkin rovastin puolesta.
"Vai Jeremias Jormanaisen poika sinä olet. Ja oletteko te Jeremias Jormanaisen emäntä?… Voi voi, ja tuollaisessa kurjuudessa!… Miksi ette ennen ole meillä käyneet?"
Näin puheli ja kyseli tuo hyväsydäminen ruustinna.
"En ole rohjennut ennen käydä, vaan — kerkisihän tuota nytkin", — vastasi kerjäläis-Liisa kälynsä kysymykseen ja hänen molemmille poskillensa putosi kuuma kyynelpisara.
"Mutta missäs se setä on, se hyvä setä?" — kyseli puhelias lapsi.
"Setä on täällä kammarissa. Odotahan, minä menen häntä hakemaan", lausui ruustinna liikutettuna ja hävisi kammariin vievästä kyökin ovesta.