MANNINEN: No sellaiseen paperiin kirjoitan nimeni vaikka sydänverelläni. (Kirjoittaa ja antaa sitte paperin Leivolle, joka myös kirjoittaa ja sitte antaa paperinen Auralle).
LEIVO: Olkoon onneksi!
IIVARI: Kiitoksia tarjouksestanne herra Pölckman, jos se muuten tulee ystävyydestä ja hyvästä sydämestä, mutta armolahjoja en soisi Auran ottavan vastaan.
PÖLCKMAN: Usko minua nuori ystäväni, että lahja tulee hyvästä sydämestä; se on kumminlahja Auralle, sillä minä olen näet hänen kumminsa ja sillä perustuksella olet sinäkin nyt kummipoikani. (Kättelevät toistaan).
TRALLTUNGA (Juoksee syleilemään Pöckmania): Aatu, Aatu, armas Aatu! Sinäkö olet kirjoittanut tuon kauniin runon! Niin, sinä sen olet kirjoittanut, minä tunnen käsialasi. Nyt olet minulle vielä tuhannen kertaa rakkaampi, kun sinä olet runoilijakin. Voi kuinka kaunista! "Ain' aamuin sekä illoin, Viettää suloisia häitä, Ah, ajatelkaa näitä!" Sinä Aatuseni kirjoittanut runon!
PÖLCKMAN: Etkös sitä ole kuullut, että kanakin joskus laulaa, varsinkin ukonilman edellä. Onko se sitte niin kumina, jos Aatami Pölckman pistää pienen runon näin suurten mullistusten edellä.
MANNINEN: No täällä elämä on, tosiaankin. Laulua, runoja ja rakkautta oikein housunkauluksia myöten, hih, hih, hih.
LEIVO: Todellakin siunattu päivä. Tässä olisi voinut tulla pahatkin selkkaukset, ja minä oikein epäilen kuinka ystävämme Iivarin olisi käynyt ilman tätä tapahtumaa, sillä hän on jo pitkät ajat kuleskellut niin surullisena, että melkein kieli on maata viistänyt.
MANNINEN: No ei usein kummemmin käy: kaksi kihlausta kuumana kesäpäivänä keskellä Puijonmäkeä. Kun nyt rouva Canth saa tämän tapauksen kuulla, niin varmaankin hän tästä näytelmän kirjoittaa.
TRALLTUNGA: Niin, niin, ei tässä mailmassa auta hätäileminen; kestäväisyys kaikki voittaa. (Tytöille.) Uskokaa minua, etten minä vielä päivääkään ole ollut epätoivossa, vaikka monikin jo on viittaillut sinne päin, että minä muka vanhaksipiiaksi jään.