Ja puro se huutaa pulputtaa: Voit vielä myllyt rakentaa, Mä niitä väännän ahkeraan, Kun kohdata sun taasen saan, Sa, armas ystävä!
On hellä mieli mullakin Kun näitä katson, tervehdin, Kun mennyt aika armas näin On iloinensa edessäin Ja sulo-muistoineen.
Se aika oli armainen, Ma laulelin kuin leivonen; Ei ollut huolet seurassa, Kun vaan ol' leipää kontissa Ja lähde lehdossa.
Niin kevyt sydän sykkäili Ja mieli raitis liiteli, Kuin perho puhdas ilmassa; — Niin — miks'ei oisi muistissa Ne aiat armahat!
Erästä Suomenkielistä alkeis-opistoa avattaessa.
Syyskuun 1 p. 1879.
I.
Luojan armaan antimia Maanmies ahtaa aittahansa, Hedelmiä kallihia Kokoo, korjaa pelloltansa.
Ilo säihkyy silmistänsä, Riemusasti sykkää sydän. Kansa kaikk' on mielissänsä: Herra antoi sadon hyvän.
Toista taasen kylvetähän, Hyvin muokatahan multa. Siemen siihen peitetähän. Uusi kasvaa viljakulta.