Luojan armaan antimia Nauttimaan on kansa luotu, Luonnon suuren aartehia Iloks' ihmisille suotu. —
"Syö nyt, juo nyt Suomen miesi, Nuku sitte tiedotonna! Sull' on pirtti, lämmin liesi, Ole muusta huoletonna!"
Näinhän sulle kuiskaellut "Ystäväis", on ahkerasti; — Vaan etp' enää uinahdellut, Toimeen tartuit pontevasti.
Toimeen tartuit, kasvattamaan Viljaa kaikkein kallihinta, Tiedonpuuta istuttamaan, Hengen kukkaa kaunihinta.
Huomasit ett' arvotonna Tiedott' ompi riista, kulta, Kolkko elo valotonna, Jota kadehdittiin sulta.
Riemustapa sydän sykkii Tällä kylvöpellollamme. Innollisna suonet tykkii Kun on voitto puolellamme.
Kasva tässä kaunis touko Kunniaksi Suomen sulon! Riennä pois sa musta kouko, Joka kansalt' estit valon!
II.
Veno pieni lasketahan lainehille, Siin' on pientä seuraa, kallist' omaisille, Joiden onnentoivotukset hartahasti Lähtijöitä seuraa matkan päähän asti.
Perään istuu miesi, mela kätehensä, Soutamahan toiset, hänen etehensä, Aallot telmii, hyrskii, paljo kuorma painaa, Paljo, tarvitahan soutaessa voimaa.