Niinkuin muinen Wäinämöinen luonnon loihti laulullaan, Niinpä suuri Snellman'imme pontevalla sanallaan, Mielet untunehet uuteen intohonsa virkisti, Suomen kieltä, Suomen kansaa lempimähän opetti.
Katso! kuinka kade Louhi kallioilla, kareilla Koitti suuren Saiman aallot vangita ja sorrella: Vankat hankki harjantehet vankiansa vahtimaan, Luuletellen: sielt' et pääse vapahaksi konsanaan.
Mutta silloin voimakasna Saiman rinta riehahti: Syrjään syöksyi salvat, auki kalliotkin kimmahti, Uran uursi uljahasti: tie on auki avara, Mahtavasti voitonvirttä laulaa kuulu Imatra. —
Niinpä Snellman'inki "Saima" estein monin kahlittiin, Jalot aatteet turpehesen tukahduttaa aiottiin, Mutta, mikä valta voisi maailmassa vastustaa Neroa ja oikeutta, kun ne ryntää, ponnistaa!
Mahtavasti "Saiman" sanat syöksyi yli sulkujen, Imatrana kuohumahan veren saatti tuhanten: Järkähytti vanhat voimat; Suomen kielen sorrostaan Kutsui luomaan valistusta, arvohonsa astumaan.
Tässä totta tarvittihin into, kunto, kestävyys, Tukena ei ollut vielä kansan voima, ystävyys, Usein nousi sarjat sankat, laati vankat vastukset, Mutta murrettu on monet, murretaan myös vastaiset.
Niinpä Snellman nerollansa hiihti ladun lavean, Jota astuin armas Suomi entää onnen, kunnian. — Vielä vanhuksena voimin uusin tarttuu tapparaan, Ankarana tieltä liiat kasvannaiset karsimaan.
Suuri mies! sun aattehesi Suomen kansan jalostaa, Jalo henkes' voimallansa aattehemme kohottaa Kestävänä, uskollisna eestä kansan, kielen, maan, Eestä valon, vapauden, uutterana raatamaan!
Ja ne syvät syntysanat "Saiman" ilmi kantamat, Kaikuvat niin kauvan kuni Saiman aallot loiskivat. Kallihina Suomen kansan rinnas iki-aikoihin Elää nimi "herättäjän" Johan Wilhelm Snellman'in!
Suomal. Kirjallisuuden Seuran 50:nä vuosipäivänä.