Ystävä, kun olet nyt Vasta-lemmen löytänyt, Sydämesi aarteen armahimman, Muista, että lempi vaan, Jos se pahoin kohdellaan Saattaa myöskin huolen karvahimman.
Rekiretki Toivalaan.
(Jouluna 1882.)
Joulu joutui iloinensa, Kemuinensa, kestineen; Maakin peittyi seutuinensa Valkeahan pukimeen; Jalas liukkahasti liitää, Hausk' on maita, jäitä kiitää. Kuu kun luopi valoaan Savon talvi-maisemaan.
Asetappas etehesi Virkku varsa, vaahtosuu, Kumppaniksi rekehesi Ota kultas, taikka, muu! Kas, jo joukko kilparintaa Kiitää pitkin järven pintaa. Minne matka kulkeekaan? — Toivolahan ohjataan.
Näinpä joukko joutui tänne Tällä rekiretkellään; Mutta, katsokaamme minne Kansa kaikki rientääkään: Ihmis-elo joka hetki Myöskin pitkä rientoretki Toivojen on valkaamaan, Siis, on retki Toivolaan.
Minne immen mieli palaa, Minne silmät luopi hän? Minne nuorukainen halaa Miehen teille päästyään? Sinne, missä lempi luopi Kodin, armahaisen suopi: Nuoret kaikki matkallaan Ovat Lemmen Toivolaan.
Maanmies vankka, astuissansa Auran peräss' pellollaan Kulkee, pyrkii puuhissansa Viljavuuden Toivolaan. Niinpä virkku virkamieskin (Usein kumarrellen) myöskin Rientää arvon onnelaan, Paksun leivän Toivolaan.
Ahnehet ne kannustaapi Joka päivä ratsuaan, Kulkuansa suunnittaapi Rakkaan rahan Toivolaan. Kirjakoit ja taidesuku Ain' on yllään matkapuku Uupumatta astuissaan Laakeritten Toivolaan.
Vihdoin kaikki vaeltajat Silmät sinne kohottaa, Miss' on onnen ikimajat, Missä rauha odottaa; Sinne suurin rientää retki. Lähtee, saapuu joka hetki Asukkaita aavan maan Tuonne Iki-Toivolaan.