Mutta vihdoin täytyy tuosta Yöhön kylmään, synkiään, Jonkun raukan pakoon juosta, Runneltuna yksinään; Eipä toki Anni hylkää Myötä- vastoin-käynniskään Syämestänsä yhtään ylkää, Kaikk' on hällä mielessään.
Lunta, lunta yhä heittää, Tuiskii, tulla tupruaa, Tiet se täyttää, polut peittää, Vaikea on vaeltaa, Mutt' ei lumi, tuisku sulje Tietä Annin akkunaan; Jos et tuota usko, kulje Vaikka itse katsomaan! —
Kuopion Vap. Palokunnan marssi.
Jo temppelin kellot ne soivat Ja taivas se ruskoittaa: On raivossa taas tulen voimat, Kotimme ne vaaraan saa. Me riennämme vastahan tulta, Sen raivon me murramme, Niin vaaran me poistamme sulta Sa kallihin kotimme.
Mutt' rinnassa liekkivä, pyhä Meill' on tuli valloillaan, Se syntymämaallemme yhä Ja kansalle hehkuu vaan. On kurja ja kunnoton poika, Ken Suomen ei kunniaa, Sen kieltä ja kansaa koita Ain' innolla puollustaa.
Ja jos tätä armasta maata, Ken tahtoisi sortamaan, Ei tuota me kärsiä saata Vaan voimamme ainiaan, On turvana sorretulle, Ja sortaja koston saa, Näin seisomme suojana sulle, Sa armias synnyinmaa!
Nuo katsehet neitoni armaan Ain' intoni vahvistaa, Kun tiedän ja tunnen ma varmaan: Hän mulle ne lahjoittaa; Ma sammuta en sitä tulta, En konsana rinnastain, Min siihen sa loit, sulo kulta, Vaan sulle se hehkuu ain'!
Myös suojaamme ain' sitä tulta Mi kansamme valistaa, Se tiedon ja taidon kulta, Pois raakuuden karkoittaa. Niin, sen tulen varjelijoina Me seisoa tahdomme. Ett' onnehen veisi sen voima Tään armahan kansamme!
Kolmenlaiset lasisilmät.
Kolmet mull' on lasisilmät, Kolmet oivat, kirkkahat, Jotka vuoroin tahdottani Nenälleni saapuvat.