Mutta muista, ettei aina Rinnan sävel soi, Eikä kieli laulavaisna Ikäs' olla voi. Laula, laula nuorukainen, Neito hellä hempukkainen! Ruusu-hohdon poskiltasi Huolten halla haalentaa, Sävelehet rinnassasi Vanhuus vihdoin rusentaa. Nyt on rintas lempein, Nyt on laulus' ihanin; Laula, laula vaan!
Päivän paiste korven jylhän Lämpimäksi saa, Lauha tuuli jäänkin, kylmän Voipi sulattaa. Niinpä valjun vanhuksenki Virkistääpi laulun lempi: Elost' entisestä armaat Muistot taasen uudistuu, Sydän synkkä, hapset harmaat Kaunihisti kirkastuu. — Laulu, liekkuiss' kehtomme, Laulu vihkii hautamme: Laula, laula vaan!
Henkeni.
Kun ma kauniin laulun kuulen, Enkeleiden luovan luulen Ihmisrinnoin riemua; Lempi rientää rintahani, Sointuisuus on sielussani. Sydän täynnä suloa.
Helkkyessä sulon soiton Tunnen itselläni voiton Halvoist' elon suruista. Säveleiden lumovoimat Myrskyssäkin tyyntä soivat, Hengen kieltä suloista.
Vaan kun immyt ihanainen Hymyileepi, enpä vainen Tiedä mihin vertaisin: Hän on somin soitto, laulu, Hän on kaunein kuvataulu, Ihanteeni korkein.
Haavalle.
Miks' noin surren suhahtelet, Miks' on lehtes' levottomat, Vaikk' on tyyni maailma? Ei voi kastepisaraiset, Eikä linnut laulavaiset Lehdillesi istua. — —
Niin, — mun synkkä sydämeni Myös on aina rauhatonna, Aina riehuu, raivoaa: Ei voi ilon kiiltohelmet, Eikä riemun kultakäet Siinä loistaa, kukahtaa. —
Sitävarten varmaan.