Ah mun kultani, aina soisin, Että luonasi olla voisin, Sua suuresti ikävöin! Olet aatteeni päivin, öin; Jos en oisi mä siivitöin Heti luokses lentäisin.
Vaikka kaukana toisistamme Viettää täytyyvi nuoruuttamme, Kerran yhdymme yhtehen, Jos on lempemme totinen, — Silloin oiva on onnemme Aivan autuas elomme!
Kaikki kuiskaa kullastani.
Kun on kaunis kesä-ilta Kuulen lehtokummuilta Lempilaulut lintujen: Näiltä luonnon laulajilta Kuulen, armas neitonen, Kai'un äänes suloisen.
Aurinkoinen taivahalta, Kuukin pilven paltahalta Lempeyttäs loistavat, Tuulet tullen tuntureilta, Taikka mistä tulevat, Kullastani kuiskuvat.
Tulten loisto taivainen Aivan on kuin vienosien Hohde kullan poskien, Säihky tähtein tuikkavien Taasen tuopi mielehen, Sulosilmät kultasen.
Niin on mulla aina varmass' Muistossani neito armas, — Toivon, pelvon vaikuttaa: Sillä, myöskin aate karvas Joskus mulle kuiskuttaa: Omakses et häntä saa.
Niskani syy.
Kankeat on niskat mulla Niinkuin puusta muokatulla Kirkkokuvalla, Senpätähden ei se mullen Kovan-onnen kohdatullen Virka ylene, Leipä levene.
Tuopa mulle huolta tuopi, Valottoman varjon luopi Vastaisuutehen. Ja ma tutkistelen noita, Kuinka muita kankeoita Aina aikanaan Saadaan taipumaan: