Minkäpä voit sa jospa vikas kurjat Täällä jo kaikki julki ilmestyy? Vaikkapa toisten pahatteot nurjat Kätköhön tarkoin aivan kääriytyy.
Minkäpä voit sa, vaikka mailma sitten Ilkkuen näyttää sulle sormeaan, Vaikkapa sitte joukko "ystävitten" Inhoen pois sun hylkää seurastaan?
Minkäpä voipi, että ihmis-hurjat Kerskuvat ylvästellen voimistaan? Vaikka he lankeevat kuin rammat kurjat Horjuen täällä käyvät ainiaan.
Minkäpä voipi, että alituista Täällä on lankeemus ja taistelo? Eikä me kuitenkaan tääll' usein muista Ohjetta oivaa: "Älkäät tuomitko".
Nälkävuodelta.
(Mukaelma.)
Hän mökkihin pienenen kiiruhtaa, Tuo Pietari pettua tuoden, Ja siitä hän leipiä valmistaa Vaikk' ei ole jauhoja sekoittaa, Ei olkia joukkohon kuoren.
Ja lapsoset horjuvat isän luo, He kalveat on kuni haamut: "No, etkö jo leipää meille tuo? Oi kohta jo hiukkanen maistaa suo!" "Oi armahat, — en ole saanut" —.
"Kun äitimme hautahan kannettiin, Tuon multavan peittehen ala, Meill' leikkale leipää annettiin, Se kyynelehilläsi kastettiin; Se oliko viimeinen pala?"
"Nyt ruokia ei ole minulla, Vaan Luojahan turvaukaamme; Kentiesi Hän antavi aamulla, Jos toivoa voimme me uskolla, Niin varmahan lahjoja saamme."