II. Eskon mietteet.
Älkäätte luulko, ihmishoukot tuota, Ett' Eskoll' ei oo mitään miettehiä, Kun kuuluville niit' ei koskaan joudu: Häll' ajatuksia on aivot täynnä, Ne vaan niin maailman mahtavat ja suuret, Ja pääluun luukut ovat liian pienet, Niin ettei järjen jäykät järkälehet Pois mahdu hänen aivo-aitastansa.
III. Pulma.
Antti armahaisellensa Kerran kirjeen kirjoitti, Vaan hän lempi-innossansa Nimens' alta unhoitti: Armas pulmaan joutui tästä, Kun ei voi hän käsittää, Kelle nuosta seitsemästä Vastauksen lähettää.
IV. Kelpaa naida.
Pojallenpa neito Kerran virkkoi näin: "Tule kullaks' mulle. Ole miehenäin! Sen mä sulle kyllä Taidan vakuuttaa, Ett' on eessä meillä Pelkkä myötämaa: Kyöpeliltä vaan Alas lasketaan".
V. Iidan suru.
Iida itki nyyhkytteli Aivan kasvot kalvasna, Äiti hältä tutkaeli: "Mikä sull' on vaivana?" "Niin, kun naapurimme Kyöstin Sanat saa mun hirtehen, Kun hän sanoo, että ryöstin Hältä hellän sydämen. Tään kun saapi mailma kuulla Aivan oon ma onneton, Kaikkihan nyt alkaa luulla, Ett' oon varas verraton; Aivan olen viattomasti Tähän pulmaan joutunut, En oo vielä tähän asti Neulan vertaa ottanut, Enkä Kyöstiäkään milloin Sormellani koskenut, Paitsi, — kun hän joskus illoin Suudelman on suihkannut."
VI. Ryökynän vaiva.
Vaiva ompi tällä Meidän ryökynällä, Rinnan polte hällä Parattava ois. Liekö tohtoreita Siksi oppineita, Että paranteita Hälle antaa vois? Ehkä suvisella Veden juomisella Sekä uimisella Vaiva syöntyis pois?