Nuori Matti tuosta nostaa melun, Sanomiinkin laittaa "panettelun", Jos ei virkamiehet mielellänsä Toimi hälle, hänen kielellänsä.
Vanha Matti kyllä aikanansa Kelpo miesi oli paikallansa, Vaan kun aika uusi yllättääpi, Rauhaan silloin vanha Matti jääpi.
Aurinko ja kuu.
Kun Luoja laati luomansa, Taivaan ja kaiken elon loi, Ne lemmestä sai alkunsa. Hän luoduilleen myös lemmen soi: Kaikillen, mitkä luotihin Loi Herra, kullan, kumppanin.
Sai Aatamikin Eevansa, Niin kaikki luotiin kaksittain, Merestä maa sai kultansa Ja tähdet loisti rinnakkain, Kuu kullakseen sai auringon, Joll' ompi loisto verraton.
Ne hetken aikaa eleli Niin armaast', onnellisesti, Aurinko kuulle hymyili Sulosti, uskollisesti. Vaan — kenpä tyytyy onneensa, Vaikk' ois se suurin mailmassa!
Aurinko erään' iltana Kun laskeusi levolle, Ja tähtijoukko ihana Nyt astui taivaslaelle, Niin kuu jo jätti kultansa, Yön vietti tähtein tanssissa.
Taas aurinko, kun aamulla Kohotti kauniit kasvonsa Hän huomasi nyt kauhulla Petoksen kurjan kultansa: Hän tuosta tuiki murehtui Ja kasvonsa noin punehtui.
Ja usein aina vieläkin Aurinko kasvons' armahat Kätkeepi pilvi-liepeihin Ja kyyneleensä vuotavat, Mutt' elons' ei oo onneton Kun sydän puhdas, lämmin on.
Vaan kuu nyt öillä yksinään Ja kalveana kasvoiltaan Murehtii, katuu töitähän Ja muille muistuttaapi vaan: "Näin yksin jääköön, vaaletkoon Ken rakkaallens' on uskoton."