"Kirotut veitikat", mutisi hän, "kun pakenivat tästä. Mutta kauas he eivät ehdi. Mitaun rakuuna saavuttaa heidät pian. Olenhan jo sanonut itsekkäille suomalaisille, ett'eivät kynsistäni pääse. Entäs jos pannen tiukalle talon isännän, sillä vankini on varmaankin hän. Minua janottaa aika lailla…"
Ivanoff meni ulos.
Mikko seisoi pihamaalla siimeksessä, katsoa tuijottaen vartijaansa vihasta punoittavin kasvoin. Hän ei tiennyt omaisiensa kohtaloa. Häntä vaan kummastutti, että muutamat rakuunat nousivat ratsaille ja läksivät täyttä nelistä metsään. "Tottahan pakenivat pojat" ajatteli hän, "kun ryssät tiesivät kaivata heitä laukauksen tähden." Itse hän ei aikonutkaan paeta — seisoihan vahti miekka kädessä hänen vieressään.
"Oletko talon isäntä?" kysyi Ivanoff röyhkeästi, väännellen viiksiään.
"Olen" vastasi Mikko lyhyesti.
"Sinä olet velvollinen antamaan meille ruokavaroja — vie minut aittaasi!"
"Mitä sinne?" kysäsi Mikko hämmästyvinään. "Siellä on ani vähän tavaraa."
Ivanoff viittasi vartijalle, joka otti esiin pistoolin, ja pitkitti:
"Vastaa suoraan kysymyksiini! Jos koetat valhetella, laukeaa pistooli."
"Kuten jo sanoin, on aitassa vähän — —" intti Mikko vaaleten hiukan.