"No, mennään sinne", keskeytti Ivanoff ivallisesti. Heidän jälestään tuli aittaan joukko rakuunia, alkaen nauttia rikkaan talon tarpeita. Takimaiset pistivät taskuunsa mitä saivat.
Sammutettuaan janonsa, astui luutnantti ulos. Viinaa hän ei löytänytkään.
"Tiedätkö, mihin talonpojat ovat kokoontuneet ja missä pää-yllyttäjä
Tiainen tätä näkyä oleskelee?"
"En."
Ivanoff viittasi vartijalle, joka viritti pistoolin hanan.
"Kuules ryssä", lausui Mikko katsoen häntä silmästä silmään, "aseitasi en pelkää, enkä kuolemaa. Jos puhun toisin, valehtelen tosiaankin, eli jos sanon tietäväni hänestä, tulen sanasi mukaan ammutuksi."
"Tiainen on tunnettu kaikkialla Karjalassa. Nyt et puhu totta!"
"Sen teenkin", lausui Mikko, "mutta olenhan vannonut kuninkaalleni valan, jonka rikon, jos ilmaisen Tiaisen olopaikan."
"Ruotsin kuninkaalle vannomasi vala on enää mitätön", virkkoi luutnantti.
"Vaikka kansalaiseni sortuisivat tappotanterelle ja Jumala jättäisi minut yksin henkiin, en riko sitä. Niin kauan kuin kuninkaani ei päästä Suomen kansaa uskollisuuden valasta, en vanno Keisarillesi mitään valaa."