Talonpojat tahtoivat matkia puvussaan säännöllistä Suomen sotaväkeä, pettäen sillä venäläisiä.
Uloinna törmällä seisoi iso, mustapartainen ja roteva mies. Tuuheat kulmakarvat varjostivat mustaa silmäparia, josta loisti tavaton nero; kotkannenä ja ohut ylähuuli olivat rohkeuden ja mielenlujuuden merkki. Hänen ryhdissään ja käytöksessään oli jotain jaloa, ylevää ja miehekästä, jota ei voinut olla kunnioittamatta.
Puvusta päättäen olisi häntä pitänyt talonpoikana, ellei hänen vaakunalla varustettu hattunsa ja maata laahaava sapelinsa olisi osoittanut päällikköä. Hän olikin tuo tunnettu talonpoikain johtaja — Olli Tiainen.
Hänen vieressään oli 24-vuotinen mies, "ylioppilas" Stenius, Pielisen pitäjässä sijaitsevan Sarkkilan tilan omistaja. Hänkin on saanut tunnetun nimen talonpoikain johtajana tässä sodassa, ja ansaitseekin sen.
Päälliköt olivat epätietoiset mihin lähteä, kun ei tarkkaan tiedetty, missä venäläiset olivat. Pienimmätkin ilmoitukset olivat tällä kertaa sangen tärkeät. Talonpoikaisjoukko halusi taistella ja alkoi jo milt'ei nurista majapaikallaan.
Kun Antti saapui paikalle, syntyi leirissä vilkas liike. Tiaisen lähettämät miehet hankkivat lisää veneitä ylimenoa varten. Ilohuudolla läksivät talonpojat eteenpäin, tietäen nyt tapaavan vihollisensa.
Viimeisen veneen lähteissä rannasta, hyppäsi siihen kaksi aseellista miestä, joista edellinen oli noin 50 vuotias, pieni ja jokseenkin lihava. Hänen leveät harteensa ja jäntterät jäsenensä osoittivat voimaa ja tanakkuutta, olallaan kantoi hän n.k. "Sprengtportenin tussaria."
Nuorempi oli valkoverinen ja punakka poika, tuskin kahdenkaankymmenen vuotias, laiha ja solakkavartaloinen.
Tultuaan maalle, meni edellinen suoraan Tiaisen luo ja tervehti, lyöden häntä olkapäähän.
"Hyvää päivää Olli! Kuinka olet voinut? Mitä kuuluu Nurmekseen?"