"Eilis-aamusta saakka", vastasi Elsa, nostaen jakkaran syrjään ja juoma-kupin puoli ympyräiselle, ikkunan edessä olevalle pöydälle. "Olet houraillut koko ajan. Mutta rauhoitu nyt, haavasi ovat vaaralliset", jatkoi neitonen luoden hoidokkaasensa suuret sini-silmänsä; "Ainoastaan rauhallisuus ja lepo voivat pelastaa sinut."
Pekka katsoi häneen pitkään.
"Mutta missä on isäni ja kuinka voi hän; eikös hänkin muistaakseni haavoittunut?… Onhan tuo kiväri hänen?"
"Isäsi voi sangen hyvin", vastasi Elsa kiireesti, sillä hän pelkäsi kuolon sanoman pahentavan hänen tilansa.
"Se ei ole tosi!" huudahti sairas nousten kyynärpäilleen; — hän muisti nyt kaikki; "se ei ole tosi! Hän kaatui viereeni."
"Rauhoitu", sanoi Elsa tuskallisesti, painaen hänet varovasti alas; "muutoin menen pois, sillä läsnäoloni voi olla sinulle vaarallinen."
"Oi suojelus-enkelini?" huudahti Pekka rukoilevalla äänellä; "Jää luokseni, elä luovu minusta tuskan hetkellä! Teen mitä tahdot; — tottelen sinua!"
Elsa loi häneen kiitolliset silmänsä.
Nyt aukesi ovi ja Anna, Maija ja Simo tulivat sisään. Edellisellä oli pyssy selässä ja ammuttu teeri kädessä.
Nähtyään heidät hiipi Elsa ovelle vastaan ja kuiskasi jotain Maijalle korvaan, jonka jälkeen leski otti pojaltaan linnun ja meni ulos.