Talonpojat pidättivät venäläisiä niin paljon, ett'ei heidän ylimeno-hankkeistaan tullut mitään. He näet ampuivat läheisen viinanpolttimon suojasta useampia laukauksia, joista yksi kaatoi päällikön hevosen. Tästä hämmästyksissään ja huomattuaan aseellisen joukon, mikä oitis senjälkeen tuli näkyviin, luulivat venäläiset suomalaista sotaväkeä olevan siellä ja peräytyivät min ennättivät. Väjyksistä ampuivat muutamat Kiihtelysvaaran talonpojat kuormaston hevosia ja anastivat 80 kulia otria ja 3 rakuunaa.
Jos Aleksejeffin olisi onnistunut tulla tätä tietä karkoittamaan Sandelssia Toivalasta, olisi viides prikaati ollut suuressa vaarassa. Voitettuaan monesti vastustajansa luuli hän voivansa vähentää joukkojaan ja lähetti yhden jääkäri-komppanian ynnä 200 oululaista ja 2 kolmenaulaista tykkiä majuri Malmin johdolla Karjalaan, joka kiiruhti Liperin Mattisenlahteen ja sieltä veneillä Hammaslahteen, katkaisemaan vihollisilta palausmatkaa. Mutta nämät ennättivät päästä pakoon, ja sentähden peräysi Malm Joensuuhun, odottamaan muuta joukkoaan. Tämän retken oli hän tehnyt savolaisineen.
* * * * *
Neljän päivän kuluttua oli Pekka jo niin terve että hän voi palata kotiinsa Joensuuhun, sydän täynnä mitä hellimpiä kiitollisuuden osoitteita Elsaa kohtaan, joka koko ajan oli uskollisesti hoitanut häntä. Hän suri suuresti isänsä kuolemaa, etenkin kotona, mutta iloitsi kuitenkin maanmiestensä keralla voitosta. Kun hän tuon tuostakin joutui synkkämieliseksi, lohdutti häntä Aatu, eräs enolainen, joka oli seurannut häntä Joensuuhun mennäkseen sotilaaksi Malmin komppaniaan.
Tahtoen tavata jotakuta, joka oli ollut Mönninvaaran tappelussa, kutsui
Malm luoksensa Pekan ja Aadun.
* * * * *
Elokuun aurinko loi säteitään erääsen maanmittari Backmanin talon sivu-huoneesen, siellä olevalle mustaksi maalatulle pöydälle, jossa oli seudun kartta, muutamille samanvärisille keppi-tuoleille ja suurelle, vanhanaikuiselle sohvalle, jonka yläpuolella oli Kustaa III:en kuva.
Lattialla käveli edestakaisin keskikokoinen mies parhaassa ijässään, Savon jääkärin univormu päällä, miekkatähdistön risti rinnassa. Ohuet korvaparrat peittivät osaksi hänen vereviä kasvojaan, vaaleata tukkaa heilutteli vieno kesätuuli, joka tuli sisään avoimesta ikkunasta.
Syviin mietteihin vaipuneena laski Malm päänsä, mutta vilaistuaan ihanaan näky-alaan, jonka keskustana oli kimalteleva Pyhäselkä, kääntyi hän kahden, niinikään seisovan upserin puoleen ja sanoi heille innokkaasti:
"Herraseni, Aleksejeff kiiruhtaa rajalle min ennättää. Ellei hän olisi luikahtanut käsistämme Hammaslahdella, emme enää tarvitsisi ajaa häntä takaa. Nyt hän ehtii varustautumaan. Mitäs luulette, herraseni, lähdemmekö oitis marssimaan odottamatta apujoukkoja vai kuinka?"