Syyskuun 2 päivänä saapui eversti Gerngross joukkoineen itärannalle ja alkoi oitis hankkia veneitä ylimenoa varten. Suomalaiset puolustivat itseään niin kauan kuin voivat ylivoimaa vastaan ampuen puunkantojen keskeltä pienellä haubitsilla, mutta venäläiset huomasivat petoksen ja karkoittivat iltamassa suomalaiset niemeltä. Näiden täytyi vetäytyä Ahvenukseen, jossa Tiainen joukkoineen silloin majaili. Venäläiset menivät samana päivänä joen yli.
Entinen tuttavamme Ivanoff otti osaa tähän retkeen Scheenen alapäällikkönä. Hän oli jo ylennyt katteiniksi. Talonpoikaistytön kuvaa hän ei voinut poistaa mielestään, vaan koetti saada hänet käsiinsä millä hinnalla hyvänsä kuohuen vieläkin vihasta entisen loukkauksen tähden. Pekka, tytön pelastaja, oli myöskin juurtunut hänen mieleensä. Ivanoff janosi veristä kostoa.
Mönninvaaralla oli hän saanut kiini kaksi kyläläistä, joilta hän sai tietää Erosen joukkoineen paenneen ja sanoneen lähtevänsä Kaltimoon, Elsan hoitaneen Pekkaa, joka sitten oli palannut Joensuuhun Aadun keralla. Kuultuaan vielä tämän aikoneen mennä sotaväkeen ja olleen hyvän ystävän Pekan kanssa, arvasi hän kumpasenkin menneen Malmin väkeen, jonka hän samaan aikaan tiesi tulleen Joensuuhun. Sen lisäksi muisteli hän nähneensä Pekan niiden Savon jääkärien joukossa, jotka kersantti Rosenkvistin johdolla metsän kautta hyökkäsivät Pälkijärven tappelussa hänen ratsumiestensä kimppuun ja karkoittivat ne ankaran käsikähmän jälkeen. Ivanoff raivostui raivostumistaan, joutumatta kuitenkaan toivottomaksi ja vannoi kauhean valan pääsevänsä tarkoituksensa perille. Sitä varten päätti hän tutkia jokaista suomalaista, joka Enossa joutuisi venäläisten käsiin.
II. Serkukset.
I.
Ilta oli jo käsissä. Hämärä muuttui vähitellen pilkkopimeäksi, jossa venäläisten vahtitulet tuikkivat kummallakin puolen jokea. Heidän leiristään kaikui iloinen laulu ja nauru; he viettivät voittokemuja.
Kaksi henkilöä hiipi leiristä vaaralle päin. Toisen hartioilla riippui avara viitta, maata laahasi pitkä sapeli ja vyössä kiilui pistoolipari. Toinenkin oli aseissa kiireestä kantapäihin.
Kuta ylemmäksi vaaraa he tulivat, sitä tiheämpi oli pensasto. He eivät löytäneet mitään polkua, vaan kuljeksivat etsien jotain ihmisasuntoa ja sen asukkaita.
Tottakai lukija jo arvaa että nämät henkilöt olivat Ivanoff ja hänen uskollinen seuraajansa Feodor.
"No, mitäs nyt teemme?" kysyi Ivanoff seisahtaen äkkiä. "Täällä ei ole muuta kuin synkkä metsä, ei taloa eikä ihmisiä!"