Kynä putosi Pekan kädestä lattialle; avosuin tuijotti hän tulokkaasen, joka syöksi hänen luokseen, huutaen:
"Pekka, Pekka! Nyt ei vankeuteni rasita minua… mutta mikäs sinun on? Miksi näytät noin hajamieliseltä? Mikä paperi tuolla?… on niin pimeä, että tuskin näkee lukeakkaan — —"
"Elä lähesty minua, Aatu", keskeytti Pekka peräytyen; "olen rikkonut sotilasvalani…"
Hän vaipui nurkkaan.
Ääneti katsoi Aatu häneen, aluksi ymmärtämättä hänen sanojaan… äkkiä selveni kaikki — nuolen nopeudella tarttui hän paperiin, repi sen, lankesi polvilleen ystävänsä viereen ja kuiskasi hänen korvaansa:
"Jumalan kiitos, että tulin oikeaan aikaan…! valaasi et ole rikkonut!"
IV.
"Olemme jo istuneet täällä kylliksi", sanoi Aatu hetkisen keskusteltua, "meidän täytyy paeta tänä yönä!"
"Mutta kuinkas, Aatu, luulet meidän pääsevän täältä, ett'eivät ne valppaat revot huomaa meitä ja anna hätämerkkiä?"
"Jätä se minun huolekseni! Odotahan, kunnes vanginvartija tulee — silloin koetamme. Jos kerran pääsemme Karsikon metsään, olemme pelastetut."