"Miksi ette ole ilmoittaneet sitä minulle ennemmin?" huusi kuvernööri kärsimätönnä.
"Siksi… siksi… että se tapahtui eilen ehtoolla ja tuli ilmiin vasta tänään. Eräs rakuuna löysi palaset lattialta ja toi ne minulle. Koetellakseni sommitella niitä yhteen, saadakseni selkoa nimestä huomasin eräällä kaistaleella kka Sallin… Nimi on siis kokonaisuudessaan Pekka Sallinen."
"Mutta mistä voitte sanoa kumpasenko nimi se oli?"
"Tiedän varmaan, että se on kiinni saadun nimi. Hän sai valapaperin ennen toisen tuloa ja paitsi sitä oli hän riutunut, nälistynyt ja halusi elää. Sen lisäksi kuulin edellisten vankien kutsuvan häntä Pekaksi."
"No entäs sitten? Mutta mitäs vangin nimi minuun kuuluu?" virkkoi Fürstenberg nousten ylös; "minulla on toimitettavana tärkeämpiäkin asioita kuin…"
"Teidän ylhäisyytenne, odottakaa hetkinen! Nyt vasta tulenkin itse asiaan."
"Kiireesti sitten!"
"Saadakseni tietää hänen nimensä, tulin omituisen asian perille."
"Kertokaa, mutta lyhyesti! Minun on kiire."
"Iso-isäni oli tilanomistaja Säämingissä, joka v. 1743 rupesi Venäjän alamaiseksi ja sai pitää entisen kontunsa. Hänellä oli kaksi poikaa, joista vanhempi oli isäni. Nuorempi, nimeltään Juhana kuin iso-isänikin, oli erittäin vilkasluontoinen ja kevytmielinen, eikä siis voinut kärsiä isäni totista, vakavaa ja rehellistä olentoa. Veljien väli paheni, ja kun Juhana oli isänsä lemmikki, jätti isäni kotinsa ja meni sotapalvelukseen. Kolmivuotisen sodan syttyessä katosi setäni tietymättömiin, mutta luotettavilta ystäviltään sai isäni tietää hänen menneen rajan yli Suomen armeijaan, Savon prikaatiin. Sen mokomin hänestä ei ole kuulunut muuta, kuin että hän muutti näille tienoin. Jo Mönninvaaralla, jossa Juhana kaatui, sain asukkailta kuulla Pekan olevan hänen poikansa. Isäni palasi majurina tiluksilleen Sääminkiin ja kuoli siellä pari vuotta sitten. Isoisän kuoltua kääntyi hän kreikkalais-katoliseen uskoon ja otti suku-nimekseen 'Ivanoff'-nimen, iso-isän ristimänimen mukaan. Veljeni palvelee laivastossa ja sisareni ovat pensionissa Pietarissa."