Kuten jo mainitsimme, läksivät Simo ja Antti piiloittamaan aseita ja talon paraimpia tavaroita, sillä venäläisen tiedettiin jo ennestään ottavan kursailematta, mitä sai.
Naiset olivat vetäytyneet nurkkaan.
"Jumal' armahda meitä!" huudahti Anna, nojautuen tyttäreensä.
"Mitenkähän Mikon lienee käynyt?"
"Kunhan vaan eivät menisi mökkiini!" mutisi Maija. "Pöngitittekö edes oven?"
"Sen kyllä teimme, äiti!" vastasi Simo, temmaten seinältä pyssyn ja ampumavarat. "Isäntä viivyttelee ryssiä, sillaikaa kuin me ehdimme piiloittamaan tärkeimmät kapineet."
"Sen hän teki kotinsa tähden", huokasi Anna.
Ovi alkoi täristä venäläisten iskuista.
"Auta minua laskemaan kirstua karsinaan, Simo", huusi Antti, joka jo oli kuljettanut sitä pari kyynärää; "karhun keihäs samaa tietä!"
Pian oli se tehty.
Sitten tempasi Simo pyssyn ja syöksi tuvasta.