"Voitko uskoa, että hän oli serkkusi Säämingistä, josta kerran juttelit minulle."
"Sen verran kuin sain tietää isältäni… Tule! menkäämme viimeisen kerran katsomaan häntä. Eläessään oli hän viholliseni, mutta tahtoi sopia kuollessaan: siis tulee minunkin antaa hänelle anteeksi…"
"Hitto vie!" huusi Tiainen heille; "tahdotteko vielä kerran joutua ryssän kynsiin. — Ell'ette tule nyt, jätämme teidät!"
"Minuutti vielä!" huudahti Aatu, seuraten Pekkaa saliin, jossa Ivanoff ui verissään.
"Minua kummastuttaa, mitä heillä nyt on", mutisi Tiainen malttamatonna.
"Mutta uteliaisuuteni saan kyllä sammuttaa."
Sisään mentyään lankesi Pekka polvilleen kaatuneen viereen, sanoen liikutuksissaan: "Lepää rauhassa! Jumala olkoon sielullesi armollinen. Minä puolestani annan sinulle anteeksi kaikki, kaikki! Olisinko tiennyt ennen — —"
Samassa huusi Tiainen etehisestä:
"Tulkaa jo! Muutoin lähdemme!"
Nousten seisalleen jatkoi Pekka:
"Nyt tiedän, miksi Kaikkivaltias saattoi meidät yhteen noin ihmeellisellä tavalla. Aatu! sinua en voi vihata sentähden, että hän kaatui iskustasi… Se oli Jumalan tuomio!"