"Olen ääneti kuin kala", vastasi tämä.
Saavuttuaan Aron-mestarin talon eteen astui ritari ratsailta ja kolkutti porttia kolmesti. Ämmä tuli avaamaan.
Etehinen osoitti vaan köyhyyttä, samoin seuraava huonekin, jossa vanha, käyränenäinen ja laihasorminen Aron-mestari punnitsi unkarilaisia kultarahoja. Hän ei ollut huomaavinaankaan tulijaa.
"Hyvää päivää, Aron", virkkoi de Montaigne, riisuen kädestään hirvennahkaisen hansikkaansa. "Uh, kun alkaa jo väsyttää! Tämä hiiden rauta-puku painaa paljon."
"Suokaa anteeks, herra ritari", virkkoi kultaseppä avaten oven, joka vei sivuhuoneesen, "tulkaa tänne! Ensimmäinen huone ei ole aatelismiehiä varten, se on verstani."
Toinen huone oli aivan edellisen vastakohta; pieni, mutta komeasti sisustettu. Paksut itämaalaiset matot peittivät lattian, seinillä oli kalliita kankaita, katosta riippui kymmenhaarainen kynttiläjalka.
Aron-mestari avasi huoneen nurkassa seisovan kaapin ovet ja otti sieltä pienen hopeatarjottimen, jolla seisoi viinipullo ynnä pari pikaria.
"Maistakaamme Kypros-viinin jaloa nestettä", lausui hän vieraalleen, täyttäen pikarit. Tämä totteli kehoitusta.
"Nyt asiaan!" sanoi ritari lähestyen kultaseppää, joka ahnain silmin katseli kultaketjua. "Minä tarvitsen sata guldenia, tämä sormus maksaa monta vertaa enemmän."
Hän näytti kultasepälle kallista timantilla varustettua sormusta.