Tämä säpsähti, mutt'ei ollut pitävinään väliä siitä.
"Hm!" sanoi hän tarkastaen sitä, "se on noin 80 guldenin arvoinen. Minua ei haluta ostaa sitä tällä kertaa, olen par'aikaa rahan puutteessa."
"Elä teeskentele, sä vanha viekas", virkkoi ritari luoden häneen terävän katseen, "tunnen sinut ja sukusi liian hyvin uskoakseni sinua."
Aron oli kyllä tottunut kuulemaan pistopuheita, eikä vihastunut, ainakaan kun hyvä kauppa oli tekeillä.
"Jumala auta! Minulla ei ole rahaa — —."
"Ole joutavia", keskeytti de Montaigne siematen pikarillisen viiniä, "pian rahat tahi menen jonkun muun luo."
Nyt oli Aron-mestari nopsa kauppaan ja maksoi tinkimättä arkustaan vaaditut sata guldenia.
Samassa aukeni ovi. Erinomaisen kaunis mustaverinen, mustakiharainen neito astui sisään ja tervehti ritaria.
Aron loi häneen ankaran katseen.
Neito nosti sormensa huulilleen ja nyökäytti päätänsä, ikäänkuin olisi hänellä jotain sanomista. Ritari huomasi sen.