De Montaigne ja Jadviga saapuivat myöskin sinne pian.
Mennessään ulos, huomasi de Montaigne erään tutulta näyttävän naisen kiiruhtavan linnaan.
"Mitenkä kävi kultasepän luona?" kysyi ritari laivan etukannella palvelijaltaan.
"Hän lupasi lähettää ämmän rantaan", vastasi Pekka hiljaa.
"Häntä täytyy meidän siis odottaa, mutta ainoastaan puoli tuntia. Minä aavistan esteitä vielä ilmaantuvan matkallemme!"
Aika kului, eikä ämmää näkynyt.
"Sepä omituista!" mutisi Gaspard de Montaigne. "Mutta olenpa aika pöllö, kun viivyttelen! Jos tarvitsen enemmän rahaa, myyn vitjat Danzigissa, jolloin asia ei voi tulla herttuan korviin. Paitsi sitä on sopimatonta olla asioissa ämmän kanssa laivanväen ja Jadvigan nähden. — Laivuri, nosta purjeet, lähdemme vesille."
Juurikuin merimies kiiruhti maalle irroittamaan köysiä, tuli linnan portista näkyviin aseellinen joukko, ritari etupäässä.
"Pyhä äiti, he kääntyvät tänne; olemme hukassa!" kuiskasi Jadviga tarttuen armaansa käsivarteen.
De Montaigne säpsähti, mutt'ei menettänyt mielenmalttiaan.