"Puhelin juutalaisen kanssa ennenkuin teidän ylhäisyytenne kutsui minua!"
Herttua alkoi vähitellen leppyä.
"Nouskaa ylös, te molemmat!" virkkoi hän hetkisen mietittyään. "Ottakaa takaisin miekkanne, de Montaigne! Nyt käsitän, miten olette rikkoneet: rakkaus viehätti teitä liiaksi. Tämä neito sattui kuuntelemaan puhettanne eilen ehtoolla linnan puistossa; olitteko tahtoneet tavata häntä siellä?"
"En; päinvastoin lähetti hän luokseni vanhan palvelija-ämmän, ilmoittaen tahtovansa sanoa minulle siellä jotain tärkeää. Jadvigakin tahtoi tavata minua puistossa samaan aikaan. Kun tuo nainen näki meidät puistossa, piilousi hän kuuntelemaan puhettamme."
Herttua kääntyi Rebekkaan, joka vaaleni.
"Onko sinulla mitään puolustukseksesi sanottavaa?" kysyi herttua katsoen häneen karsaasti.
"Teidän ylhäisyytenne, hän on Aron-juutalaisen tytär", virkkoi de
Montaigne huomattuaan ilokseen, mihin suuntaan asia kääntyi.
"Ahaa! Nyt ymmärrän; isäsi käyttää sinua välikappaleenaan, saadaksensa pauloihinsa aatelismiehiä ja voidakseen kiskoa heitä mielin määrin!" jatkoi herttua.
Rebekan silmät säkenöivät vihasta.
"Se ei ole tosi!" virkkoi hän vakavalla äänellä. "Teidän armonne, tämä ritari on jo kauan teeskennellyt rakastavansa minua ja — —."