— Tuommoiset miehet eivät lakkia tarvitse! Panen sen niin, ettei…
Hän vaikeni ja etsi paikkaa, mihin kätkisi lakin. Huomattuaan korkealla katonrajassa olevan nurkkakaapin, pisti hän sen sinne, lukitsi oven ja palasi parranajoa jatkamaan.
Kun Ulrikki ja Miina olivat pukeutumistoimessa, saapui Maija-muori, ja Miina rupesi antamaan hänelle ohjeita. Lopuksi lapsista puhuessaan sanoi hän:
— Kun noita mukuloita on niin paljon ja kaikki melkein saman kokoisia, niin ei kaikiste satu pitkään aikaan huomaamaan, jos niistä joku olisi poissakin. Siitä asti kun tuo Antti-poika Rikun Amerikassa ollessa eksyi metsään, on minulla ollut tapana joka ilta lukea ne, kun asetan niitä makuulle.
Hän kertoi sen hymyillen ja muorikin naurahti, että kylläpähän sen tuollaisen lauman saa hyvinkin lukea, jos mieli saada se koossa pysymään.
Kun Ulrikki ja Miina olivat jo ulkona taipaleelle lähdössä, kuului nurkan takaa Heinon ääni surkeana:
— Isä-ä, antakaa se lakki! Minä vain huomenna pitäisin sitä päässäni.
Ulrikki pysähtyi ja katsahti taaksensa, mutta sanoi sitten matkaansa jatkaen:
— Joutaapa olla siellä lukon takana, että opit ihmisiksi olemaan.
— Isä-ä, antakaa nyt! — kuului vielä Heinon itkuksi hiukeneva ääni, kun Ulrikki ja Miina katosivat jo puiden taakse.