Ja aivankuin hänenkin olisi pitänyt huutaa, vastasi Petteri kiiruusti ja selkeästi:
— Leipä!
Syntyi parin sekunnin äänettömyys. Mutta sitten purskahti opettaja nauramaan ja kuin merkinantoa odottaen seurasi koko oppilaskunta hänen esimerkkiään. Ensi osaston viime pulpetissa istuva herrastuomarin kasvattipoika, pieni, lihava ja ruskeasilmäinen Sebastian, jota toverit sanoivat Pastiksi, oli aivan haltioissaan. Hän ojensi jalkansa pulpetin alle suoriksi, työnsi kätensä housuntaskuihin, nojasi päänsä taaksepäin ja päästi ilmoille niin iloisen: hoh, hoh, hoh! että opettaja lopulta häneen katseensa kiinnittäen komensi:
— So, hiljaa nyt! Sebastian, kuuletko sinä!
Ja Pasti asettui vikkelästi tavalliseen istuma-asentoon ja katseli viattomasti ympärilleen kuin kysyäkseen, että mistä tässä on oikein kysymys. Mutta toisen osaston tyttöoppilasten parvesta kuului selvään kuiskeita: "leipä, leipä" ja sitten häädettyä naurunkikatusta, joka tuossa tuokiossa kulovalkeana levisi ympäri salia ja paisui ykskaks vallattomaksi naurutulvaksi. "Hoh hoh hoo — kik kik khii!" vyöryi ympäri salia ja uudelleen Pasti kädet housun taskuissa ojentausi suoraksi ja hohotti kuin tuon vallattoman köörin viimeisenä huippuna.
Ensimäisen naurun puuskan räjähtäessä lehahti Petteri tulipunaiseksi ja seisoi siinä suu puoli avoinna ja mitään tajuamatta. Lattia tuntui hänestä huojuvan ylösalas ja kuin kaatumasta estyäkseen painausi hän alas penkkiinsä ja tunnottomana takana istuvan Oskarin nykimisille ja hirnunnalle tähtäsi hän sekavin katsein pulpettinsa kanteen.
Kun toinen naurunpuuska alkoi vaieta, komensi opettaja täydellisen hiljaisuuden. Sitten laskeusi hän katederilta alas, pisti kätensä housuntaskuihin, nytkäytti vasenta suupieltään, kuten hänellä oli tapana tehdä ryhtyessään jotakin hyvin järkiperäistä selittämään, ja alkoi:
— Kyllähän sen tuon vastauksen ymmärtää, kun vähän ajattelee. Se raukka ei varmaankaan ole koko päivänä syönyt mitään, joten sen mielessä pyöri yksinomaan leipä, jonka se sitten työnsi vastaukseksi minun kysymykseenikin.
Uusi naurutulva oli päästä purkautumaan, mutta opettaja hillitsi sen ja ryhtyi opetustaan jatkamaan.
Petteri ei viitannut koko lopputunnilla, istui vain kyyryssä ja tuijotti eteensä eikä opettaja häntä enää kysymyksillään häirinnyt. Kun opettaja sitten tunnin loputtua poistui huoneisiinsa, näki Petteri joka suunnalta lähestyvän nauravia ja ilakoivia poikia. Etupäässä oli tietysti Oskari, joka pudisti häntä olkapäästä ja kysyi: