— Kuulehan, Nuusku, onko se kannas reikäleipä vai nosteleipä?
Ja sillekös naurettiin. Se yllytti Oskaria, joka kävi yhä ylimielisemmäksi.
— Montako kannasta sinä jaksat kerralla syödä, häh? — ja Oskari veti häntä molemmista korvista.
— Ka, mitä te siinä! — rääkäsi Petteri suuriääniseen itkuun purskahtaen.
Silloin pojat hajausivat hänen ympäriltään ja ainoastaan etäämpää kuului kysymyksiä: "Mikä on kannas?" ja siihen vastauksia: "Leipä!" Mutta Petteri hiipi silmiään takinhihalla kuivaten ovea kohti ja pujahti kuin varkain ulos. Vältellen pihalla telmiviä tovereitaan meni hän nurkan taakse ja seisoi siellä niin kauan kuin välitunti kesti. Kun kello soi ja kaikki menivät sisälle, lähti hän haan läpi juoksemaan kotiinsa päin. Hän juoksi kuin jonkun takaa ajamana, kompastui väliin mättäisiin, mutta kavahti heti jälleen seisoalleen aivankuin joku olisi häntä kantapäistä kiinni tavotellut ja jatkoi niin yhtä menoa kotiin saakka.
Seuraavana päivänä ei Petteriä näkynyt koulussa eikä sitäkään seuraavana. Opettajan tiedusteluihin selittivät Tupalan pojat, että "ei se Petteri uhkaa enää tulla ollenkaan kouluun".
(1907.)
II.
ROVASTI JA RENKI.
Oli se aika vuodesta, jolloin vilja on saatu leikatuksi ja ensimäiset täyteen ahdetut riihet hyvänmielisen näköisinä lepäävät kellertävien sänkivainioiden keskellä ja purnuttavat kuulakkaa syyskuun taivasta kohti hallavia savupilviä. Elonkorjuun ponnistuksista väsähtänyt, mutta tyytyväinen ja pyhäpukuinen kansa alkoi jo kokoontua kirkon luo, jonka tornista kajahtivat ensimäiset: pim! pom!