Vihdoin alotti toinen keskustelun, kysyen eräänlaisella tuttavallisella ylemmyydellä:
— Mihinkäs asti isäntä reissaa?
Ukko puhalsi savun suustaan, sylkäsi sitten ja rykäsi vielä perään, minkä jälkeen hän oli valmis vastaamaan:
— Tornioonhan tässä olisi meininki päästä.
— No sittenhän meillä on sama matka.
— Vai sinne tekin, — innostui ukko ja muuttui heti käytöksessään avonaisemmaksi, — taidatte olla sieltä puolen kotoisinkin?
— No eipä juuri sieltä, mutta töissä on oltu siellä Roution sahalla ja sinne ollaan nytkin menossa.
— No ihan kuin naulan päähän! — innostui ukko yhä enemmän, — minä kun myös olen juuri samalle sahalle menossa.
— Ettäkö oikein töihin? — hymähtivät jätkät.
— Ehei, mitäs minusta nyt sahan töihin! — nauroi ukko. — Muuten vain tuli asiaa. Minulla oli näet poika siellä työssä ja se otti ja tässä pääsiäisen aikana kuoli tapaturmaisesti, miten lienee lankkupinon päältä horjahtanut alas niin että taittoi selkänsä. Ja nyt sitten viime viikolla kirjottivat sieltä sahalta, että se oli tapaturmavakuutuksessa ja että saisi tulla rahoja nostamaan.