Mutta Kasuri muuttuikin yhtäkkiä varovaiseksi ja vastasi epämääräisesti:
— Olihan se … niin että kyllä minä niillä rahoilla, jos ne nyt sieltä ensinnäkin saa, voin isomman tupakantin laittaa.
Hän puhaltaa turisteli öljyä piipunvarrestaan ja jatkoi kielevästi:
— Tähän asti minä olenkin pannut pääpainon ulkohuoneille. Navetat, riihet ja tallit olen itse vähitellen salvaa jäkrittänyt, mutta nyt kun olisi pitänyt omankin pään suojaksi kunnollinen asumus saada, loppuivat voimat. On ruvennut sellainen ankara kolotus selkää vaivaamaan, ettei kykene enää salvukirvestä heiluttamaan. Saa nähdä nyt sitten, saaneeko tässä sen vieraalla väellä pystyyn.
Sen jälkeen mennä täristettiin ääneti eteenpäin. Kasuri täytti uudelleen piippunsa, veteli savuja ja katui mielessään, että oli tullutkin niin tarkkaan oudoille miehille asiastaan jutelleeksi. Ties miten ystäviksi vielä voivat heittäytyä, kun saivat niistä rahoista kuulla…
Iltapuolella päivää saapuivat he perille ja Kasuri lähti yhdessä miesten kanssa astelemaan suoraa sahalle. Miehet neuvoivat työnjohtajan asunnon ja laukkunsa porstuaan laskien pistäysi Kasuri kyökkiin.
Kun hän edellisellä viikolla oli saanut sahan työnjohtajalta kirjeen, jossa häntä kehotettiin tulemaan sahalle nostamaan poikavainajansa kolmen tuhannen markan tapaturmavakuutusta, oli asia Kasurista tuntunut suorastaan unennäöltä. Jo lähes paria kuukautta aikaisemmin oli hän saanut tiedon poikansa kuolemasta, jonka aiheuttama mielimurteisuus oli jo ehtinyt asettua. Tapaturmavakuutuksesta ei hänellä ollut ennen kirjeen saapumista ollut mitään tietoa. "En minä oikein jaksa uskoa, että sieltä mitään rahoja lähtee, mutta menenpä häntä nyt varsin käymään", oli hän lähtiessään muorille sanonut. Eikä hän itse asiassa ollutkaan koko matkalla jaksanut oikein uskoa saavansa rahoja, sillä kolme tuhatta markkaa tuntui hänestä ihan uskomattomalta summalta. Siksi hänen jännityksensä kohosi korkeimmilleen, kun palvelustyttö meni sisähuoneista työnjohtajaa kutsumaan.
Hetken perästä ilmestyi kyökkiin kovaääninen reipas mies. Silmättyään
Kasuria ja ehtimättä vastata tämän tervehdykseen lausui hän:
— Taidatte olla sen Esko Kasuri-vainajan isä?
— Ka sehän minä olen, mutta kuinkas te sen niin pian hoksasia?