— Näin päältä, — sanoi työnjohtaja tyytyväisenä, — mutta kylläpä te tulittekin parhaaseen aikaan. Täällä on muuan naikkonen, joka taisi elää yksissä Eskon kanssa, ja se väittää Eskon lasaretissa maatessaan luvanneen vakuutusrahat hänelle ja vaatii niitä nyt sen perusteella itselleen. Mutta ei niitä hänelle anneta. Lähdetäänhän konttorin puolelle, niin saatte rahat taskuunne.
Kasurilla rupesivat ihan polvet vapisemaan ja tuntui kuin hengityskin olisi tahtonut salpautua.
— Että oikeinko ne rahat on tänne lähetetty? — sammalsi hän hämillään.
— Hyvä toki, kolme tuhatta täällä on teitä odottamassa. Taikka oikeastaan hyvin hituista vaille, sillä lähetyskustannukset on vähennetty pois, mutta se ei tee täyttä markkaakaan.
— Olisihan siitä nyt saanut vaikka enempikin ottaa, — hymisi Kasuri, jonka mielestä työnjohtaja oli maailman paras mies.
Kentällä konttorihuoneuston edustalla loikoili tupakoiden ja jutellen joukko sahan työmiehiä, joiden keskellä Kasuri huomasi äskeiset opastajansakin. Ne olivat nähtävästi juuri kertoneet hänestä toisille miehille, sillä yksi joukosta kysyi heidän ohi kulkiessaan:
— Rahojakos vaari menee nostamaan?
— … tiedä häntä, tokko tuolta suuriakaan rahoja lähtenee, — vastasi Kasuri vältellen ja kiiruhti työnjohtajan jälestä portaita ylös.
Kun he olivat tulleet sisälle, haki työnjohtaja pöytälaatikosta muutamia papereita ja lausui:
— Näihin olisi summa kuitattava. Osaattakos te nimenne kirjottaa.