— Enhän minä … puumerkkiinhän ne ovat aina saaneet tyytyä.
— No pistäkäähän sitten puumerkki alle, kun minä ensinnä kirjotan nimenne.
Kasuri otti kynän kömpelöiden ja kuhmuisten sormiensa väliin sekä piirsi työnjohtajan osottamaan kohtaan tuumankorkuisen latinalaisen K:n. Siitä tuli hyvin mutkainen, sillä kynää pitelevä käsi vapisi kovin.
— Eikö tuo täydestä käyne? — sanoi hän, laskien helpotuksesta huokaisten kynän pöydälle.
Kun paperit oli vielä varustettu todistajain nimikirjotuksilla, avasi työnjohtaja kassakaapin ja latoi pöydälle viisi viidensadan markan seteliä, niiden päälle neljä satamarkkasta, sitten kasan kahdenkymmenen ja kymmenen markan seteleitä sekä loppukukkuraksi joukon hopearahoja. Kasuri katsoi neuvotonna rahaläjää, vilkasi sitten työnjohtajaa ja sammalsi:
— Että nuoko ne sitten tulee minulle?
— Kuinkas muuten! Ei muuta kuin sullokaa poveenne ja onneksi vain olkoon! — vastasi työnjohtaja iloisesti.
— Mutta … entäs teille vaivoistanne?
— Ei tietysti mitään teidän puolestanne, sillä vakuutusyhtiöhän minulle asiamiesvaivani maksaa.
— No, ottaisitte nyt kuitenkin minunkin puolestani … kun niitä siinä kerta noinkin varavalti on.