Mutta tähän takertui taas jätkä, kääntyen nurmikolla toiselle kylelleen:
— Paljostakos se Esko oli vakuuttanut itsensä?
— Eihän se paljosta… Mitä lie ollut siinä tuhannen markan korvilla, vaikka eihän siitä jää hetikään niin paljoa, kun kaikki kulut ja muut menot ensin päältä vähennetään, — koetti Kasuri panna parastaan.
Mutta nyt sekaantui asiaan muuan miesjoukon takana suullaan makaava jätkä, sanoa järäyttämällä:
— Kolmesta tuhannestahan tuo se Taava puhui, joka kans on niitä rahoja itselleen vainustellut.
— Ei ole perää, kyllä ne ovat Taavan omia luuloja, — ehätti Kasuri hädissään, ojentaen samalla tupakkimassinsa etumaiselle miehelle ikäänkuin sovitusuhriksi sekä kääntääkseen samalla puhetta muualle.
— Siinä olisi oikeita sydänmaan tupakeita, jos niinkuin passaisi panna piippuun.
— Onpas siinä oikein vanhan kansan massi, — ihasteli jätkä, — vasikan kusirakostako tuo on tehty?
— Vasikan, vasikanhan minä sen tein ja ensi kynttilänpäivänä tulee se minulla olleeksi kahdeksantoista vuotta, — kiiruhti Kasuri huojentuneena selittämään, samalla kuin massi kierteli kädestä käteen.
Kun se viimein palasi takaisin Kasurille, kuului konttorin portailta työnjohtajan ääni, joka kutsui luokseen jotakin miehistä. Silloin vapautui Kasuri kokonaan lumouksestaan, työnsi tupakkimassin taskuun ja rupesi tekemään lähtöä. Mutta silloin alkoi hänestä tuntua, että hän on tehnyt jotakin vääryyttä noille miehille.. Hänen teki mielensä hyvittää se jollakin tavoin, mutta sekaannuksissaan ei hän osannut muuta kuin sanoa: