— No, hyvästi nyt vain, miehet, täytyy tässä joutua asemalle.
Sen sanottuaan lähti hän kävelemään pois. Rauhalliseksi ei hän kuitenkaan itseään tuntenut vielä sittenkään, kun hän oli jo päässyt sahan lähettyviltä. Kaikissa sahan ja kaupungin välisellä tiellä kohtaamissaan henkilöissä näki hän vaanivan ryöstömurhaajan ja hänestä tuntui kuin olisi hän povessaan kulettanut vaarallista räjähdysainetta, joka milloin hyvänsä saattoi saada aikaan mullistavan tuhon. Hän koetti kädellään suojata vasemmanpuoleista poveaan, johon kaikki näyttivät kohdistavan katseensa.
Kaupunkiin päästyään näki hän poliisikonstaapelin seisoskelevan muutaman pikku puiston nurkalla. Hän läheni kiiruusti konstaapelia ja tiedusteli postikonttoria. Kun konstaapeli oli perusteellisesti neuvonut sen, lisäsi Kasuri arasti:
— Etteköhän tulisi saattamaan, minä kun olen aivan outo täällä?
Itse asiassa olisi hän halunnut poliisimiehen turvakseen tuolle lyhyelle lopputaipaleelle. Mutta haukotellen vastasi konstu:
— Mitäs joutavia, kyllähän sinne nyt tästä osaa vaikka sika säkki päässä. Tuon ensimäisen nurkan ympäri vain ja sitten katua pitkin vasemmalle, kunnes tulee eteen postikonttorin suuri kyltti.
Onnellisesti pääsikin Kasuri postikonttoriin ja sai asiansa toimitetuksi. Hän antoi kaikki sahalta saamansa rahat, yksinpä pienemmät hopeatkin, postissa kuletettavaksi ja maksoi lähetyskustannukset messinkileukaisesta housuntaskukukkarostaan. Vasta sitten tunsi hän painon hartioiltaan putoavan, kun hän rahojen sijalle lompakkoon sijotti kuitin.
Asemalle saapui hän lähes tuntia ennen iltajunan lähtöä. Hän istahti rappusten nurkalle, avasi eväslaukkunsa ja alkoi hyvällä halulla aterioida.
Hän tunsi olonsa suunnilleen samanlaiseksi kuin lauantai-iltana, kovan työviikon jälkeen, saunasta tultua. Yhtämittaa hymyili hän, samalla kuin poskilihaksen alla hitaasti liikehti iso voileivän pala.
— Katos, kun ittekseen nauraa, on tainnut toisenkin ryypyn paiskata poskeensa, — sanoi tavaramakasiinilta palaava asemamies puoliääneen toverilleen.