Anna oli talontytär, mutta Kerttu palkkapiika. He makasivat samassa luhdissa, mutta eivät siitä huolimatta sopineet ollenkaan yhteen. Sillä Kerttu oli paljon kauniimpi ja kun hänellä sen vuoksi oli poikien kesken paljon suurempi menestys, vihasi Anna häntä. Katkeruudessaan antausi hän halvimmille miesten joukossa ja sitten tapahtui, että hän joutui siunattuun tilaan. Mutta hän salasi tilansa eikä kukaan osannut epäillä hänessä tulevata äitiä.
Kun aika läheni, oli hän karjan kanssa metsässä. Siellä hän kenenkään tietämättä synnytti ja surmasi kohta sikiönsä. Hän aikoi haudata sen suohon, mutta silloin välähti hänen mieleensä tuuma, jolla hän saattoi kostaa kilpailijattarelleen.
Illalla varasti hän kilpailijattarensa vaatevarastosta esiliinan, kääri kuolleen pienokaisen siihen ja kätki sen sitten Kerttu-piian sängynolkiin. Sen jälkeen alkoi hän salakähmäisesti kuiskutella talonväen kesken, että hän pelkää Kertun olleen salaa raskaana ja surmanneen sikiönsä. Hän vahvisti luulotteluaan kaikenlaisilla uskottavilla piirteillä, joita hänen kekseliäs ja kostonhimoinen naissydämensä suinkin saattoi keksiä. Ja kun hän oli päässyt niin pitkälle, että jokaisen silmät epäluuloisina seurasivat kaikkia Kertun askelia, yllätti hän tämän kerran ruokapöydässä kysymällä yhtäkkiä, mihin Kerttu oli pannut sen punaraitaisen esiliinansa.
Kerttu lehahti tulipunaiseksi, sillä esiliinan oli hän saanut lahjaksi rakastetultaan. Mutta kaikki katsahtivat merkitsevästi toisiinsa ja kun Kerttu oli poistunut askareilleen, kuiskasi Anna, että siihen se on sen ihan varmasti käärinyt.
Riennettiin miehissä luhtiin ja pengottiin kaikki ylösalaisin. Ja Kertun vuodeoljista löytyi punaraitaiseen esiliinaan kääritty, vastasyntyneen lapsen ruumis!
Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, kuljettivat nimismies ja rättäri kirkkorahvaan keskitse Kerttua, joka palttinankalpeana, itkeneenä ja pörröisin hiuksin kulki heidän keskellään, peittäen vuoroin käsillä silmänsä, vuoroin taas raivon vallassa katsoen töllistäviä kyläläisiä uhmaavasti silmiin ja rajuilla huudoilla vakuuttaen syyttömyyttään. Mutta todistukset olivat päivääkin selvemmät ja vakuutteluistaan huolimatta sai hän istua kytkettynä vanginkuljettajan luona ja odottaa tuomiotaan.
Kerttu parkaa! sillä mestattavaksi hänet nyt tuomitaan, surkeilivat ihmiset.
Ja Kerttu tuomittiinkin sikiönsä surmaamisesta mestattavaksi, vaikka hän loppuun saakka vakuutti syyttömyyttään, vedoten vuoroin Jumalaan, vuoroin tuomareihin ja kuulijoihin.
* * * * *
Tuli sitten se kaamea päivä, jolloin tuomio oli pantava täytäntöön. Jokainen joka kynnelle kykeni, saapui sinä päivänä kihlakunnan telotuspaikalle, joka oli kummulla maantien varressa, kellastuneen koivikon keskessä ja loitolla kylästä. Kammoten katselivat kyläläiset pyöveliä, joka leveine kirveineen odotti mestauslavan juurella.