Ja vielä yksi asia. Niin jöröä ja harvasanaista kansaa kuin meidän sanotaan olevankin, olemme me sentään, ainakin silloin kuin ei tarvittaisi, suuria lavertelijoita ja ylen taipuvaisia poliittiseen kannunvalantaan ja suunpieksäntään. Tämä tauti vaivaa sangen tuntuvasti sotilaitammekin. Nyt taistelujen lakattua on joutava politikoiminen ja suunpieksäntä saanut yhä enemmän sijaa armeijassa. Se on vahingollista ja se on omiaan höllentämään kurin siteitä. Siinäkin suhteessa on hunningolle joutunut Venäjän armeija varottavana esimerkkinä.
Ottakaamme tämäkin asia keskinäiseen kasvatusohjelmaamme. Olkaamme aina valmiit antamaan säälimätön potku sellaisille politikoitsijoille, jotka pyrkivät meidän armeijalaisten keskuudessa kiihotustyötään harjottamaan. Politikoiminen pois, se ei kuulu sotilaalle, hänen tehtävänänsä on yksinomaan isänmaan vartioiminen.
Pois myöskin turhanaikainen ja vahingollinen päällikköjen ja heidän toimenpiteidensä arvosteleminen, mihin me olemme niin kärkkäitä. Muistakaamme ja terottakaamme toisillemme, että sotilaan velvollisuus on totella päälliköltään, totella vastaan mukisematta ja kaikissa oloissa.
Sotilastoverit! Armeijaton valtio on kuin mies ilman selkärankaa. Kuinka katkerasti me sen vielä puoli vuotta sitten tunsimmekaan. Nyt meillä on tuo puuttuva selkäranka ja sen vuoksi tunnemme itsenäisyytemme olevan toisenlaisella pohjalla kuin puoli vuotta sitten. Mutta laittakaamme niin, että tämä selkäranka on ja pysyy sellaisena, että kansamme voi siihen turvallisena nojata. Tehkäämme itsekukin voitavamme, luodaksemme suomalaisesta sotilaasta sellaisen, että isänmaamme kansalaiset, nähdessään heitä harjoituskentällä marssimassa, paraadissa tai vartiopaikoilla, tuntevat iloa ja ylpeyttä ja mielen turvallisuutta ja että heidän rinnassaan helähtävät laulun sanat:
"Ollos huoleton, poikas valveill' on."
XIX.
KUN KIEROON KASVANUT OIKAISTIIN.
Jokelan Antti makasi selällään, lakki silmillä tuvan ovisängyssä. Isä varustausi työpaikalleen lähtemään, kaivoi piippuaan ja heitti aina väliin happamen katseen ovisänkyyn.
— Kehtaakin siinä aikamies lojottaa, — sanoi hän viimein. — Ja äläpäs tässä pätöasia, josta mies sairaaksi heittäytyy. Olihan tuo ennen miehillä, minkä minullakin, kolmen vuoden reissu edessä eikä siitä oltu millänsäkään. Nyt kun pitäisi kahdeksi vuodeksi sotaväkeen, niin mies on aivan rujona. Mutta kyllä se sinulle hyvää tekee. Kun ei sinusta kuitenkaan kotona näy miestä tulevan, niin katsotaan, mitä ne kasarmissa saavat sinusta aikaan. Ainakin ne tuon hulikaanimerkin, otsatukan, sinulta siellä leikkaavat.
Isä kopisti piipunperät suuhunsa ja painui ulos. Antti kirosi lakkinsa alta ja sanoi, että hän ei huoli päälleen kruunun takkia.