Nyt oli Antti siis päällikköjen lisäksi saanut toveritkin vastaansa. Hän oli täydellisessä umpikujassa, jossa ei auttanut muu kuin alistuminen ja mukautuminen.
Mutta monta työlästä asiaa hänen oli vielä sulatettava. Mitä kaikkea siellä kasarmilla päntättiinkään ihmisen päähän! Kun kenttäharjotuksista pääsi, joutui valistusupseerin kouriin. Sai istua kuin koulupoika penkillä. Siellä opetettiin isänmaan historiaa, maantietoa, yhteiskuntaoppia ja ties mitä kaikkea. Yksinpä puutarhanhoitoakin. Kasarmin viereen oli raivattu laaja puutarha-ala, joka oli jaettu pieniin ruutuihin. Kukin mies sai hoidettavakseen yhden ruudun ja työssä opasti heitä erityinen puutarha-aliupseeri. Kunkin tuotteet asetettiin syksyisin näytteille ja parhaimmin onnistuneet saivat palkintoja. Tuotteensa sai itsekukin myödä pataljoonan muonitusmestarille.
Valistusupseeri oli taitava mies ja osasi kiihottaa miesten opiskeluhalua. Kasarmin suurta kirjastoa ja lukusaleja käytettiinkin ahkerasti. Edistyneimmät saivat julkisia kiitoksia ja palveluksesta päästessään sai jokainen todistuksen, jossa oli mainittu hänen edistyksensä kaikissa aineissa, mitä kasarmilla opetettiin.
Lopulta heräsi Antissakin oppimisen halu. Ja kun hän luonnostaan ei ollut mikään huonopäinen eikä lahjaton, alkoi hän ennen pitkää edistyä hyvin. Sitä mukaa kuin hänen tapansa muuttuivat, huomasi hän toverien ja vallankin esimiesten käyvän itselleen suopeammiksi. Ympäristö ei sentään ollutkaan niin paha kuin hän aluksi oli luulotellut. Se oli aivan sen mukaan, miten siihen itse suhtautui.
Kun uusia miehiä ensi kerran laskettiin kotona käymään, ei Antti päässyt niiden mukana. Hänen syntirekisterinsä oli ehtinyt paisua siksi huomattavaksi. Hän nieli hiljaisuudessa katkeruutensa ja jatkoi ponnistuksiaan, voittaakseen esimiestensä suosion. Hän ponnisteli rehellisesti ja hikoili itsestään ulos hulikaanitartunnan.
Kun hän viimeisten mukana pääsi lomalle ja tuli kotiin, tarkasteli isä syrjästä hänen käytöstään ja olemustaan, lausuen illalla tyytyväisenä äidille:
— Näkyypä pojassa tapahtuneen muutos. Oli se siunattu asia, että se joutui sinne sotaväkeen. Kyllä siellä ennenkin tehtiin melko värkistä mies.
Ja silmiin pistävä muutos Antissa oli tapahtunutkin. Hänen puhetapansa oli muuttunut toisenlaiseksi, kasvojen ilme oli käynyt avonaisemmaksi ja tuttavia tervehtiessä kolahtivat kantapäät kuin itsestään yhteen. Koko miehen ryhti oli oijennut ja käynti somistunut.
Kun entiset toverit tulivat häntä tapaamaan ja tahtoivat niihin tavallisiin rynttytansseihin, ei hän lähtenyt. Hänestä tuntui kuin olisi hän arvossa noussut, joten hänen ei sopinut enää sellaisiin ottaa osaa. Ja muutenkin osotti hän vierovansa entisiä tovereitaan, mistä nämä saivat aiheen moittia häntä ylpistyneeksi.
Lomalta lähtiessä antoi isä hänelle hyväsesti taskurahoja ja äiti varusti hänet oivallisilla eväillä. Sen johdosta tunsi hän mielensä liikutetuksi ja lämpimäksi ja täynnä hyviä päätöksiä palasi hän kasarmille.