Kun vapaussota puhkesi, katosi tämä tyyppi hetkeksi näkyvistä. Mutta nyt se on palannut takaisin ja rehenteleikse teillä, kahviloissa ja pensaikoissa korttipakan ja tenttupullon seurassa aivankuin ennenkin. Kirjottaessani tätä myöhäisenä sunnuntaiehtoona kuuluu ulkoa kiljuntaa, räähkää laulunrenkutusta ja portinpauketta — vääntävät luultavasti taas koko portin sijoiltaan, kuten monesti ennenkin. Ne ovat tansseista palaajia. Siellä on tuolla parin kilometrin päässä metsässä kenttä, jonne joka ikinen sunnuntai vaeltaa sankat joukot nuorisoa. Hanurin räikkyessä siellä tanssitaan, maistellaan väkeviä ja pelataan korttia. Ja kun sieltä sitten puoliyön lähetessä palataan, muistuttaa se taisteluun hyökkäävän intiaanilauman vaellusta.

Kykeneekö nuorisoseuraliike tässä suhteessa parannusta aikaan saamaan? Abstraktisine ohjelmineen ja vetisine aatteellisuuksineen on se siihen aivan liian häiveröinen. Ja on jo alun pitäin ollut sitä.

— Jos meillä olisi koko ajan ollut kotimainen sotapalvelus käytännössä, niin ei noita hulikaaneja olisi niin paljon, — olen kuullut monen vanhemman ihmisen sanovan. Ja siinä on varmaankin paljon totta. Ainoastaan pakollinen sotapalvelus, tai sanokaamme, ettei rauhan ystäväin tarvitse sanaan "sotapalvelus" kompastua: pakollinen kasvatus voi kieroon kasvaneet oikaista ja tehdä villiintyneistä nuorukaisista kunnollisia yhteiskunnan jäseniä.

XX.

SAIRAITA JA VANKEJA.

Helatorstaina siirrettiin pataljoonamme Metsäkylästä Kotkaan, joten pohjalainen joukkomme, halki maan vaellettuaan, päätyi lopuksi Suomenlahden rannalle.

Paljon on kaupungissa vankeja ja niiden takia on täytynyt varusväkeä lisätä. Suuri ja aistikas työväentalo — Suomen komeimpia — on sulloen täynnä vankeja, samoin useimmat kaupungin julkisista rakennuksista. Niitä on miehiä ja naisia, joukossa joku määrä venäläisiäkin. Vartioiminen on tähän saakka ollut etupäässä paikallisten suojeluskuntalaisten huostassa. Ne eivät ole saaneet olla leikissä mukana, niiltä puuttuu kuraasia ja järjestys vankiloissa on huono. Vangit pelaavat korttia ja pelissä leiskuvat satamarkkaset, kiroilevat vartioilleen vasten silmiä ja elävät yleensä miten itse haluavat. Mutta kaupunkiin tultuamme ryhdymme me pohjalaiset asiaan ja pian huomaavat vangit, että kurssi on muuttunut.

Minkä augias-tallin muodostaakaan työväentalo! Suunnattoman törky- ja likapaljouden keskellä oljentelee siellä tuhantinen vankijoukko. Suuri juhlasali, näyttämö ja lukuisat syrjähuoneet ovat heitä täynnä. Mikä kirjava, hölmistynyt, tylsään välinpitämättömyyteen vajonnut joukko! Näkee mitä roistomaisimpia kasvontyyppejä, mutta joukossa on myöskin vallan siistejä, kunnollisen vaikutuksen jättäviä työmiehiä. Eräskin Helsinginpitäjäläinen on juuri lyijykynällä kirjottanut kirjeen vaimolleen, joka ei tiedä mitään hänen kohtalostaan. Kirje yksinkertaisuudessaan on varsin liikuttava. Olematta omain sanainsa mukaan mikään aktiivinen punainen on mies parka, joka tekee rehdin ja uskottavan vaikutuksen, virran mukana solunut tähän nuotanperukkaan. Kaiken kurjuuden lisäksi on hänen kaartilaispalkkansa täällä vankilassa varastettu takin povitaskusta. Nyt hänellä ei ole niin paljoa, että kirjeensä saisi postiin.

Vanhojen, ryssän sinelliä kantavain maankiertäjäin rinnalla tapaa alaikäisiä poikasia, jotka elävistä kuvista saadun seikkailunakin kiihottamina ovat varmaankin mukaan lähteneet — poikia, jotka ansaitsisivat vain hyvänlaisesti piiskoja ja sitten kunnon perheeseen kasvatettaviksi.

Työskentelemme useampina osastoina, merkiten kirjoihin vangit ja heidän omaisuutensa, takavarikoiden samalla kaiken sellaisen, mitä vankien ei ole sovelias pitää. Samalla merkitsemme pöytäkirjaan lyhyesti muutkin heidän osuuttaan kapinaan koskevat seikat. Varsinkin päälliköistä koetamme saada tarkan selon. Näitä viime mainittuja ei ole paljon nimeksikään vankien joukossa. Ne ovat ajoissa livistäneet turvallisemmille maille. Harmistuneina kertovatkin monet vangit, kuinka lopputingassa, kun perikato alkoi olla jo aivan ilmeinen, johtajia ei löytynyt mistään. Sellaisia sankareita ne ovat sosialistipomomme olleet miltei järkiään. Varsinaisten rivimiesten joukossa on sen sijaan ollut varsin runsaasti oikeata sankariainestakin. Vahinko vain, että he ovat uhranneet verensä niin kurjan asian palveluksessa, saaden palkakseen vain maankavaltajan nimen.